Advertisement

Sam Allardycelle kenkää Evertonista – ”Haluan kiittää Samia”

Kausi Valioliigassa päättyi viime sunnuntaina. Evertonin alkukausi oli suuri pettymys ja Ronald Koeman sai potkut kesken kauden. Väliaikaisen managerin pestiä hoiti suhteellisen pitkään David Unsworth. Seura palkkasi lopulta Sam Allardycen seuran manageriksi. Everton julkaisi tänään tiedotteen, jonka mukaan se on erottanut Allardycen seuran managerina. Potkut astuvat voimaan välittömästi. Big Samilla oli vielä vuosi jäljellä sopimusta. Hän saa seuralta edelleen palkkaa sopimuskautensa loppuun saakka, vaikka seura uuden managerin palkkaakin.

”Seuran puheenjohtajan, johtoryhmän sekä Herra Moshirin puolesta haluan kiittää Samia hänen tekemästään työstä Evertonissa viimeisen seitsemän kuukauden aikana”, seuran virkaatekevä toimitusjohtaja Denise Barrett-Baxendale kertoi tiedotteessa.

”Sam tuotiin seuraan haastavana aikana viime kaudella tuomaan meille vakautta ja me olemme kiitollisia hänelle siitä.”

”Olemme kuitenkin päätyneet ratkaisuun, jossa palkkaamme uuden pitkän tähtäimen managerin tämän kesän aikana. Aloitamme tämän prosessin välittömästi.”

Viime päivinä on huhuttu Marco Silvaa Evertonin uudeksi manageriksi. Seura oli Silvan perässä jo ennen Big Samin palkkaamista, mutta tuolloin portugalilaisen edellinen seura Watford ilmoitti, ettei manageri ole vapaana. Watford erotti Silvan kuitenkin pian Evertonin päädyttyä Allardyceen managerina.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom