Advertisement

Sanchez, Özil ja Wenger – kuka lähtee ja kuka jää?

Yli 20 vuotta Arsenalissa päävalmentajana toimineen Arsene Wengerin jatko Arsenalin peräsimessä on puhuttanut mediaa. Ranskalaisvalmentajan nykyisen sopimuksen umpeutuessa kuluvan kauden päättyessä, ei Wengerin ja seuran jatkosopimuksesta ole päästy yhteisymmärrykseen. Arsenalin tähtikaksikon jatkosopimuksia on niin ikään odotettu kauden aikana, mutta selvennystä asioista ei ole saatu.

Lukuisten kohta ja ehkä lausuntojen jälkeen, ei kannattajat eikä media tiedä varmuudella kuka tästä kolmikosta jää, ja kuka lähtee – jos kukaan. Tosiasia on kuitenkin se, että Arsenalin ilme kentällä ja sen ulkopuolella on ottanut selvää osumaa, eikä varmasti lautakunnalla, pelaajilla tai valmentajalla ole asiasta selvää näkemystä tai ratkaisua ongelmalle.

”Tottakai, meillä on ollut vaikeaa lähiaikoina ja emme ole tyytyväisiä kuudenteen sijaan. Tosin olen vakuuttunut siitä, että saamme asiat pian takaisin raiteille.” – Özil

Sanchezin kiukutellessa ja Özilin huilatessa kyseenalaisen loukkaantumisen myötä, Wengerin Arsenal on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden ottelun viimeisestä viidestä Valioliigassa. Kyseinen voitto tuli putoamisviivan väärällä puolella lymyävästä Hull Citystä, ja kun kyse on Arsenalin tasoisesta joukkueesta, ei tässä yhteydessä voida puhua kovinkaan suuresta urotyöstä. Valioliigaotteluiden lisäksi Arsenal koki murskahäviöt Mestarien liigassa molemmissa osaotteluissa Bayern Muncheniä vastaan, ja hävisivät otteluparin yhteislukemin 10-2.

Alexis Sanchezin kasvoilta paistaa tuskastuminen. Kuva: Alloverpress.fi

 

Arsene Wengerin kuri pukukopin puolella saattaa rakoilla, eikä Sanchezille löydy kentällä korvaajaa.

Sanchezin takoessa maaleja, mutta alentaessa joukkueen yhteishenkeä epäammattimaisella kiukuttelullaan ja henkilökohtaisten hyökkäysten myötä, päävalmentajan on tehtävä muutoksia. Wengerin kokeilu jättää Sanchez penkille Liverpoolia vastaan kiukuttelujen takia kostautui samantien, ja näki Liverpoolin murskaavan pelillisesti hyvin heikon Arsenalin, ottelussa jossa peli sai pientä pilkettä vasta Sanchezin toisen puoliajan sisääntulon myötä.

Uhkavaatimuksia on tosin kuultu pelaajien puolelta. Kauden alussa niin Sanchez kuin Özil vaativat korkeampipalkkaista sopimusta, jos Arsenal haluisi tähtiduon allekirjoituksia jatkosopimukseen. Jälkeenpäin Özil kiisti asian, ja ilmoittikin asian riippuvan Wengerin tulevaisuudesta Arsenalissa.

Sanchez on muun muassa naureskellut vaihtopenkillä joukkueensa hävitessä Mestarien liigassa, tiettävästi marssinut ulos harjoituksista, ottanut yhteen ja haukkunut Oxlade-Chamberlainin suorituksia, ja on ajan myötä löytänyt tiensä Wengerin huonolle puolelle. Mesut Özilin tilanne on loukkaantumisen myötä ollut hiljaisempi, mutta vaisujen näyttöjen ja isopalkkaisemman sopimuksen havittelun seasta ei montaa muistettavaa kohokohtaa löydy. Yleisellä tasolla suhteellisen hiljaiseksi tunnettu Arsene Wenger on puolestaan avannut suutansa hieman liikakin tällä kaudella, kärsien neljän ottelun pannan sopimattomasta kielenkäytöstä sekä erotuomarin koskemattomuuden rikkomisesta Burnleytä vastaan. Joten uskaltanee jo sanoa, ettei Arsenalin hommat ole aivan reilassa.

https://www.youtube.com/watch?v=BRhgTWhbOiI

Arsenal on tällä hetkellä kovassa pattitilanteessa. Arsenalin keskikenttä ja puolustus on edelliskausiin verrattuna näyttänyt vähintään aneemiselta. Kauden aikana omassa päässä on soinut maalipaikkoihin katsottuna kuitenkin vielä suhteellisen vähän, josta suuri kiitos kuuluu Petr Cechille. Ainoana läpi kauden hyvänä suorittajana voisi mainita kiukuttelijan roolin ottaneen Sanchezin, joka on takonut huimat 18 valioliigamaalia tällä kaudella.

Median tiedoilla tästä sopasta on vaikea ottaa selvää, ja kysymys kuuluu, tuleeko ja pystyisikö kyseinen kolmikko jatkamaan samassa joukkueessa myös ensi kaudella?

Viimeisempien tietojen mukaan Mesut Özil on hieman avannut aihetta saksalaisessa Die Weltissä, ja väittää olevansa tyytyväinen Arsenaliin ja omaan tilanteeseen, paljastamatta sen enempää Arsenalin sisäisistä ongelmista.

”Minulla on sopimus Lontoossa vuoteen 2018 saakka, ja tunnen itseni mukavaksi siellä. Tulemme keskustelemaan asioista kohta, ja teemme sitten päätöksen.”

Özil on myöntänyt Arsenalin pelin olevan ailahtelevaa, mutta uskoo joukkueen pystyvän parantamaan otteitaan loppukautta varten.

”Tottakai, meillä on ollut vaikeaa lähiaikoina ja emme ole tyytyväisiä kuudenteen sijaan. Tosin olen vakuuttunut siitä, että saamme asiat pian takaisin raiteille.”

Sanchez ei puolestaan ole avannut viimeajan käyttäytymistään tai suunnitelmiaan sen suuremmin. Chileläisen epävarma tulevaisuus ja ongelmat Arsenalissa näkyivät myös tunteidenpurkauksena Chilen hävitessä MM-karsinnoissa Argentinalle, jolloin hyökkääjä oli repiä paitansa riekaleiksi päätösvihellyksen jälkeen.

”Mutta tärkein on nähdä Arsene Wengerin allekirjoittavan jatkosopimuksen. Arsene Wenger on todella, todella tärkeä Arsenalille nyt ja myös ensi kaudella.” – Robert Pires

Viime viikolla Wenger ilmoitti kertaalleen ilmoittavansa asioista ”pian”. Samanaikaisesti West Bromwich valmentaja Tony Pulis paljasti olevansa hyvin yllättynyt, jos ranskalaisvalmentaja ei jatkaisi Arsenalin peräsimessä, viitaten sisäpiiritietoihin. Suuri osa Arsenalin kannattajista on tässä hetkessä kääntänyt selkänsä ranskalaiselle, ja West Bromwich ottelun aikana nähty ”Wenger Out”-banneri ei varmasti jäänyt valmentajalta näkemättä.

 

Kuka tästä kolmikosta on Arsenalille tärkein?

Jo yli 20 vuotta Arsenalin peräsimessä raatanut 67-vuotias Wenger on aiempina vuosina ollut yhtä Arsenalin kanssa. Wenger on Arsenal, on tänäkin vuonna saatu kuulla. Onko ranskalaisen valtakausi kuitenkin nyt loppumassa, ja onko Sanchez, Özil vai Wenger tärkeämpi Arsenalille tulevaisuudessa?

Arsenalin legendoihin kuuluva Robert Pires on ilmaissut mielipiteensä asiasta Independentin haastattelussa, ja väittää Wengerin ehdottomasti olevan tärkein pala tässä palapelissä.

”Toivon Sanchezin ja Özilin allekirjoittavan uudet sopimukset. Keskustelut ovat hyvin vaikeita ja monimutkaisia. Mutta tärkein on nähdä Arsene Wengerin allekirjoittavan jatkosopimuksen. Arsene Wenger on todella, todella tärkeä Arsenalille nyt ja myös ensi kaudella.”

Robert Pires ei ollut ensimmäinen vanhan koulukunnan pelaajista jotka ovat puolustaneet Wengeriä kuluvan kauden aikana. Myös nimet kuten Jens Lehmann sekä Sol Campbell ovat ylistäneet ja ilmoittaneet tukevansa entistä valmentajaansa.

Tällä hetkellä Arsenalilla ei kuitenkaan ole varaa kylpeä nostalgiassa muistellen vanhoja, vaan katse on pidettävä tulevaisuudessa. Kolmikon erimielisyyksien, joukkueen lähiajan tuloksien ja tulevaisuuden epävakauden myötä seuralla on suuret päätökset edessä.

Arsenalin taival jatkuu Lontoossa ensi sunnuntaina, kun vastaan asettuu Manchester City. Peli vihelletään käyntiin 18:00 Suomen aikaan.