Advertisement

Sancho jatkaa ensi kaudellakin Dortmundissa – ”Siirtosumma olisi vaikea suurimmillekin seuroille”

Borussia Dortmundin tämän kauden sensaatio on ehdottomasti ollut englantilainen Jadon Sancho. Vasta 18-vuotias Sancho valtasi avauskokoonpanon paikan jo syksyllä eikä ole katsonut taaksepäin. 25 liigaottelussa tällä kaudella nuorukainen on viimeistellyt tällä kaudella kahdeksan maalia ja syöttänyt 10 lisää. Sillä määrällä hän jakaa Bundesliigan syöttöpörssin kärkisijan yhdessä Bayern Münchenin Joshua Kimmichin kanssa.

Sanchon hyvä vire on siivittänyt Dortmundin pitkästä aikaa myös todelliseen mestaruustaistoon. Kun kautta on jäljellä yhdeksän kierrosta, on joukkue tasapisteissä maalierolla sarjaa johtavan Bayernin kanssa.

Kuten niin usein nuorien Dortmundin pelaajien kanssa, on Euroopan suurseurat Paris Saint-Germainista sekä tietysti Englannin omista isoista lähtien osoittaneet kiinnostuksensa Sanchoon. Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc kuitenkin uskoo, että Sancho pelaa seurassa ensi kaudellakin. Seuran siirtopyyntö saattaa olla liian suuri jopa jättiseuroille.

”Jadon tulee pelaamaan Borussia Dortmundissa ensi kaudella, ja me ilman muuta suunnittelemme hänen varaansa”, Zorc totesi Sport Bildin mukaan. ”En lähde asettelemaan Jadonille hintalappua, mutta tiedän että hänen tämän hetken siirtosummansa olisi vaikea pala maailman suurimmillekin seuroille.”

Kesällä 2017 Manchester Cityn akatemiasta Dortmundiin siirtynyt Sancho väläytteli jo viime kaudella, mutta on tällä kaudella noussut seuran ehdottomien profiilipelaajien joukkoon. Samalla kutsu kävi myös Englannin maajoukkueeseen. Sancholla on tilillä kolme A-maaottelua, mutta lisää tulee kenties jo kuun lopulla, sillä Gareth Southgate valitsi hänet mukaan EM-karsintojen avausotteluihin.