Advertisement

Sarrin mukaan Kepa yhä ykkösmaalivahti

Chelsean maalivahti Kepa Arrizabalagan toilailut viime viikonlopulta on jo hyvin dokumentoitu. Espanjalaismaalivahti kieltäytyi tulemasta vaihtoon Carabao Cupin finaalin loppuhetkillä, eikä onnistunut torjumaan Chelseaa voittoon seuranneessa rangaistuspotkukilpailussa.

Seura pidätti Kepalta rangaistukseksi viikon palkan. Edustusjoukkueen puolella rangaistuksena puolestaan oli se, että Willy Caballero torjui maalilla Chelsean eilisessä Valioliigan ottelussa Tottenhamia vastaan. Caballero ei 2-0 -voitossa hirveästi hommiin joutunut, mutta piti kuitenkin nollapelin kun Chelsea katkaisi heikon putkensa. Tästä huolimatta Chelsean manageri Maurizio Sarri pitää Kepaa edelleen ykkösmaalivahtinaan.

”Totta kai. Mielestäni tämä oli oikea päätös, Kepa teki ison virheen, hän maksoi siitä seuralle ja nyt hän maksoi myös joukkueelle”, Sarri totesi Sky Sportsin mukaan. ”Mutta nyt luulen että meidän täytyy lopettaa, Kepa on taas huomisesta lähtien kanssamme. Hän on jälleen joukkueessa viikonloppuna, en tiedä pelaako hän vielä mutta toisen kahdesta seuraavasta hän aloittaa.”

Viikonlopun Fulham-ottelun jälkeen Chelsealla on tiedossa Eurooppa-liigan kotiottelu Kiovan Dynamoa vastaan.

Sarri huomioi, että Kepa on yhä nuori maalivahti, joten virheitä on odotettavissa eikä niitä kannata liian pitkään ruotia.

”Kun on nuori, mielestäni voi tehdä virheitä”, Sarri jatkoi. ”Kaikkein tärkeintä mielestäni on että joka virheen ymmärtää ja siitä oppii. Mielestäni parasta on nyt lopettaa tästä puhuminen.”