Advertisement

Seuratoimija jyrähtää: ”Pelaajat, jotka kieltäytyvät harjoittelemasta, eivät ansaitse palkkaa”

Valioliiga-joukkueet sopivat todennäköisesti tänään harjoitusten käynnistämisestä, aluksi pienryhmissä. Osa eristyksissä olevien joukkueiden pelaajista ei kuitenkaan välttämättä innostu ajatuksesta. Nyt keskustellaan siitä, tuleeko näille pelaajille maksaa palkkaa. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että tällaista pykälää ei sopimuksista löydy.

Erään nimettömäksi jäävän Valioliiga-joukkueen puuhamiheen mukaan ei pitäisi maksaa. ”Jos kysyisi ihmisiltä kadulla, harjoittelisivatko ja pelaisivatko he 60 000 punnasta sellaisten ihmisten kanssa, jotka testataan kaksi kertaa viikossa, he kaikki sanoisivat kyllä”, hän on sanonut.

Harjoituksiin palaamisen suhteen hermostuneiden joukossa on nimekkäitä pelaajia. Sergio Aguero, Danny Rose ja Manuel Lanzini ovat ilmaisseet huolensa paluun suhteen. Osa pelaajista on ollut kontaktissa sellaisten perheenjäsenten kanssa, jotka eivät ole olleet eristyksessä. Nämä pelaajat haluavat vastuullisesti huolehtia siitä, että kaikki mahdolliset varotoimenpiteet on tehty. Yksi seuraomistaja on sanonut, että hänen pelaajistaan 40-50 prosenttia on hermostuneita palaamaan harjoituksiin ja peleihin.

Varotoimia on nähty kuitenkin myös sarjan puolelta. Harjoittelun ensimmäisessä vaiheessa on kielletty muun muassa taklaamiskontakti ja sylkeminen.