Advertisement

Shaw ylistää Bruno Fernandesin johtajuutta – ”Tuntuu, että hän olisi ollut joukkueessamme jo pidemmän aikaa”

Kuva: TT, Darren Staples

Manchester Unitedin tammikuun tähtihankinta Bruno Fernandes iski tänään ensimmäisen osumansa Valioliigakentillä. Fernandes asettui pallon taakse, kun Manulle vislattiin rangaistuspotku ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Portugalilainen sijoitti pallon varmasti Fosterin selän taakse, hieman erikoisen vauhdinoton jälkeen.

Portugalilainen kommentoi itse ottelun jälkeen rangaistuspotkuaan luottavaiseen sävyyn.

”Se on tapa, jolla ammun rankkareita ja tyyli, jolla koen olevan itsevarma. Se ei ole ainoa tapani ampua rankkareita, mutta tänään se tuntui oikealta.”

”Tämä oli päivä, jonka jokainen pelaaja haluaa kokea. Tunnen oloni onnekkaaksi, kun sain tehdä ensimmäisen maalini sekä joukkueemme voitti.”

Fernandes on esiintynyt erinomaisesti ensimmäisissä esiintymisissään Manu-paidassa ja se ei ole yllätys ainakaan Luke Shawn mielestä. Shaw kertoo Fernandesin olevan johtaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

”Hänellä on massiivinen vaikutus. Hän on ollut joukkueessamme vain vähän aikaa, mutta tuntuu, että hän olisi ollut joukkueessa jo pitkään.”

”Voi sanoa, että hän oli johtaja Sportingissa pelatessaan ja hän haluaa varmasti tuoda johtamiskykynsä tänne, jotta hän voi auttaa joukkuetta niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.”

”Toivottavasti hän jatkaa samaan malliin. Hän ei ole ollut täällä pitkään, mutta hän loistaa jo nyt ja se on ollut ilo nähdä.”

Manun pulittama 60 miljoonan euron siirtosumma näyttää ainakin tällä hetkellä menneen erinomaiseen käyttöön. Fernandes on tuonut luovuutta ja johtajuutta Solskjaerin ryhmän peliin, jota he kaipasivat jo aikaisemmin syksyllä Valioliigassa.