Advertisement

Sheffield United kiinnitti pitkäaikaisimmin palvelleen pelaajansa – Chris Basham jatkaa seurassa vuoteen 2022 asti

Sheffield United tiedotti seuran tuoreimmasta jatkosopimuksesta tänä aamuna. Seuran tämänhetkisistä pelaajista pisimpään palvellut Chris Basham allekirjoitti vuoteen 2022 kestävän jatkosopimuksen Bladesin kanssa. 32-vuotias toppari siirtyi Sheffield Unitediin vuonna 2014 Blackpoolista ja on sen jälkeen esiintynyt yli 300 ottelussa.

Konkaritoppari aloitti jokaisen ottelun seuran takalinjoilla päättyneen Valioliigankauden aikana ja hänet valittiin kauden jälkeen Sheffield Unitedin vuoden pelaajaksi. Basham kertoi seuran tiedotteessa odottavansa innolla tulevia vuosia raitapaitojen riveissä.

”Odotan innolla tulevaan työntekoa managerimme johdolla ja toivon, että kykenemme puskemaan seuraamme yhä paremmalle tasolle.”

”Ponnistelemme yhdessä samojen asioiden eteen managerin ja koko seuramme kanssa. Jaamme kaikki yhdessä saman kunnianhimon ja samat tavoitteet.”

Bladesien ensimmäinen kausi Valioliigassa oli positiivinen yllätys kaikille. Seura taisteli putoajan leima otsassaan itsensä sarjan yhdeksännelle sijalle. Seura taisteli myös pitkään ensi kauden europelipaikoista, mutta uudelleenkäynnistymisen jälkeen kaudella aikaisemmin nähty lento ei jatkunut samalla tavalla.

Basham oli yksi joukkueen puolustuksen tukipilareista, joten jatkosopimuksen sorvaaminen oli tärkeä veto seuralta. Basham hätyytteli myös muutamien asiantuntijoiden papereissa paikkaa Valioliigan vuoden joukkueessa.