Advertisement

Siipirikkoinen Liverpool vierailee Huddersfieldissä

Liverpool matkaa lauantain viimeisessä ottelussa Huddersfieldin vieraaksi Valioliigassa. Liverpool menetti maaottelutauon aikana peräti neljä tärkeää pelaajaa sairastuvalle. Siipirikkoisenakin Liverpool on kuitenkin näistä joukkueista ennakkoon selvästi vahvempi. Viime kaudella Liverpool haki selvän 0-3 vierasvoiton John Smith -stadionilta.

Huddersfieldin toinen kausi Valioliigassa on ollut juuri niin vaikea, kuin ennakkoon pystyi odottamaan. Yhdeksästä ensimmäisestä ottelusta joukkue ei ole voittanut vielä ensimmäistäkään ja tasapelejä sillä on kolme. Samalla pistesarake näyttää myös kolmea. Tänään sillä on kuitenkin elämänsä tilaisuus ottaa kauden ensimmäinen suuri päänahka, sillä Liverpool ei pääse otteluun lähellekään parhaalla kokoonpanollaan.

”Meillä on ehdottomasti keskittyminen itseemme. Hyvä asia on, että tiedän normaalia enemmän siitä, mitä vastustajan managerin päässä liikkuu. Se on ainoa hyvä asia”, David Wagner kertoo läheisistä väleistään Jürgen Kloppiin.

Liverpool menetti maaottelutauolla ainakin James Milnerin sekä Naby Keitan sairastuvalle. Myös Mohamed Salah, Sadio Mane sekä Virgil Van Dijk loukkaantuivat maaotteluissa, mutta heidän tilanteensa selviää lauantain aikana. Etenkin Mane on ollut kuluvalla kaudella joukkueelleen erittäin tärkeä syömähammas. Manen maaleja joukkue tarvitsee jatkossakin menestyäkseen, ellei Salah ala pikkuhiljaa löytämään viime kauden virettään uudestaan.

”En ole huolissani Dave’n tilanteesta Huddersfieldissä. En ole myöskään huolissani meidän vierailusta Huddersfieldissä”, Klopp kertoi lehdistötilaisuudessaan.

”Siitä tulee kaikkea muuta kuin helppo ottelu. Jos teemme parhaamme ja sen, missä olemme hyviä, siitä tulee vaikea ottelu Huddersfieldille. Se on selvää.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom