Advertisement

Siirtohuhujen kohteena oleva Liverpool-vahti aikoo jatkaa Anfieldilla: ”Tänne tulo oli täydellinen päätös”

Liverpoolin espanjalaisvahti Adrian on ilmoittanut aikeistaan jatkaa merseysidelaisseurassa myös ensi kaudella, vaikka hänen ympärillään on viime aikoina vellonut paljon siirtohuhuja paluusta Espanjaan.

34-vuotias Adrian siirtyi Liverpooliin viime kesänä ilmaissiirrolla West Hamista. Peliaikaa ei pitänyt kauden aikana olla paljoakaan luvassa, mutta ykkösvahti Alissonin loukkaantuminen heti kauden alussa johti siihen, että espanjalainen pelasi lähes koko syyskauden Liverpoolin maalinsuulla.

Huhuja Adrianin siirrosta takaisin kotimaahan on ollut viime aikoina paljon, mutta espanjalainen kertoo haluavansa pysyä Anfieldilla, jonne siirtymistään viime kesänä hän pitää ”täydellisenä päätöksenä”.

”Tämä seura on täysin ylittänyt odotukseni”, Adrian kertoi Liverpoolin verkkosivuilla.

”Mielestäni tänne tulo oli täydellinen päätös, joka tapahtui täydelliseen aikaan, sillä olemme tällä hetkellä maailman paras joukkue.”

”Olen todellinen onnellinen siitä, että tein kärsivällisen päätöksen viime kesänä ja siirryin tänne.”

Adrian on pelannut tällä kaudella 18 ottelua, joissa hän on kolmessa pitänyt maalinsa puhtaana.