Advertisement

Siirtohuhujen kohteena oleva Spurs-puolustaja uskoo jatkavansa seurassa – kommentoi myös tulevaa Mestarien liigan finaalia

Tottenhamin keskuspuolustaja Toby Alderweireldin nimi pyörii jo toista kesää putkeen vilkkaasti siirtohuhuissa, mutta belgialainen uskoo itse jatkavan uraansa pohjoislontoolaisseurassa.

30-vuotiaan belgialaistopparin sopimuksen piti päättyä tähän kauteen, mutta Spurs aktivoi kesken kauden sopimuksessa olleen vuoden option. Samalla astui voimaan sopimukseen kirjattu ulosostohinta, joka on arvoltaan 25 miljoonaa puntaa.

”Aion sanoa saman asian, mitä olen sanonut viimeisten parin vuoden aikana”, Alderweireld sanoi kysyttäessään hänen tulevaisuudesta.

”Keskityn ainoastaan Spursiin. Tämän keskittymiseni vuoksi minulla oli myös hyvä kausi. Minulla on yksi vuosi sopimusta jäljellä, joten ajattelen, että pelaan Spursissa myös ensi kaudella.

Spursilla on mahdollisuus päättää kausi mestaruusjuhliin, kun joukkue kohtaa tulevana lauantaina Mestarien liigan finaalissa Liverpoolin.

”Aiomme tehdä kaiken voittaaksemme sen, ja jos me voitamme sen, luulen meidän myös ansaitsevan sen”, Toby sanoi.

”Jos katsot meidän reittiä Mestarien liigassa, se ei ole ollut helppo. Alkulohkossa Barcelona ja Inter, pudotuspeleissä ensin Dortmund, sen jälkeen Manchester City ja viimeisimpänä Ajax, joten se oli erittäin kova reitti.

”Uskon, että joukkueen mentaliteetti on osoittanut meille sen, että voimme saavuttaa mitä haluamme.”

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!