Advertisement

Siirtohuhut Cristiano Ronaldon ympärillä kasvavat – paluu Manchester Unitediin edessä?

Siirtohuhut Cristiano Ronaldon ympärillä ovat kasvaneet sen jälkeen, kun Juventus ilmoitti haluavansa leikata palkkakustannuksiaan.

35-vuotias portugalilaistähti tienaa Juventuksessa huimat 28 miljoonaa puntaa vuodessa ja on seuran ylivoimainen palkkakunkku. Vertailun vuoksi todettakoon, että argentiinalaishyökkääjä Paulo Dybala tienaa Ronaldoa lähes kolme kertaa vähemmän, 11 miljoonaa puntaa vuodessa.

Ronaldon sopimus päättyy kesällä 2022, joten Juventus saisi ”tuplahyödyn”, jos se laittaisi ensi kesänä kirkkaimman tähtensä lihoiksi. Suurten palkkasäästöjen lisäksi torinolaisseura saisi Ronaldosta myös siirtokorvauksen, joka olisi monia kymmeniä miljoonia.

Kiinnostuneita seuroja on varmasti useita, mutta vahviten Ronaldo on yhdistetty ex-seuraansa Manchester Unitediin, jossa hän pelasi vuosina 2003-09.

Ronaldo on myös useaan otteeseen kertonut halustaan pelata vielä jonain päivänä uudelleen Punaisissa paholaisissa.

– Rakastan Manchesteria. Kaikki tietävät sen. Manchester on sydämessäni, Ronaldo sanoi vuonna 2014.

– Kannattajat ovat hämmästyttäviä ja toivon voivani palata jonain päivänä.

Unitedin nykyinen manageri Ole Gunnar Solskjaer tunnetaan suurena Ronaldo-fanina, ja hän olisi enemmän kuin halukas työskentelemään yhdessä portugalilaistähden kanssa.

Solskjaer puhui Ronaldosta kesällä, kun häneltä kysyttiin, mitä pelaajaa hän haluaisi valmentaa vuoden 1999 triplamestaruuden voittaneesta joukkueesta. Roy Keanen ja Paul Scholesin nimettyään hän mainitsi pelanneensa myös Ronaldon kanssa.

– Älä unohda, että olen pelannut Cristianon kanssa. Hän on maailman paras pelaaja, joten minua ei haittaisi, jos myös hän olisi joukkueessani.