Valioliigan piikkipaikalla majaileva Tottenham on kiinnostunut hankkimaan Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forssin tammikuun siirtoikkunassa, kertoo Eurosport.
21-vuotias Forss löi itsensä läpi viime kaudella, kun hän pelasi lainalla Englannin Ykkösliigan AFC Wimbledonissa. Brentfordin sopimuspelaaja jo vuodesta 2017 lähtien ollut Forss pelasi Wimbledonin riveissä yhteensä 18 ottelua, joissa hän teki komeat 11 maalia.
Kuluvalla kaudella Forss nousi mukaan Brentfordin edustusmiehistöön ja on toiminut todellisena supersubina joukkueelleen. Suomalaishyökkääjä on pelannut kauden aikana yhteensä 17 ottelua, joissa on syntynyt seitsemän maalia. Maalimäärä on todella kova, sillä Forss on pelaamissaan otteluissaan nimetty avauskokoonpanoon ainoastaan viidesti.
Huima alkukausi toi Forssille myös uran ensimmäisen A-maajoukkuekutsun, jonka suomalaishyökkääjä käytti edukseen. Heti maajoukkuedebyytissään Forss onnistui tekemään voittomaalin hallitsevan maailmanmestarin Ranskan verkkoon, jolla hän nosti nimensä entistäkin useamman pelaajatarkkailijan huulille.
Forssin perässä on tiettävästi myös saksalaisjätti Borussia Dortmund, mutta Eurosportin mukaan Spursin toimitusjohtaja Daniel Levy aikoo pitää huolen siitä, että suomalaishyökkääjä nähdään lähitulevaisuudessa Tottenham-paidassa.