Advertisement

Siirtyykö Manchester Unitedin kulttipelaaja kesällä? Ainakin Atletico Madrid ja AS Roma kiinnostuneita

Kuva: TT, Valentyn Ogirenko

Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Jesse Lingard on noussut viime aikoina yhdeksi maailman puhutuimmaksi jalkapalloilijaksi. Unitedin omasta kasvatista odotettiin aikoinaan paljon, mutta hän on jymähtänyt ”ikuiseksi lupaukseksi”. Lingard on jo 27-vuotias, ja hänen uransa on mennyt viime vuosien aikana jyrkkää alamäkeä. Tehoja ei ole syntynyt, vaikka hän on saanut runsaasti peliaikaa. Juuri tästä syystä hän on noussut otsikoihin.

Kalenterivuoden 2019 aikana Lingard ei onnistunut 27 pelaamassaan valioliigaottelussaan tekemään yhtään maalia, eikä antamaan yhtäkään maalisyöttöä. Tilasto on karmea, etenkin, kun Lingard pelasi otteluissa joko laitahyökkääjänä tai kymppipaikalla.

Tammikuussa Lingard teki peliliikkeen, joka sai viimeisetkin United-kannattajat kääntämään hänelle takkinsa. Hän palkkasi agentikseen Mino Raiolan, joka oli vain hetkeä aiemmin haukkunut manchesterilaisseuran maasta taivaaseen.

Raiolan palkkaaminen oli Lingardilta myös merkki siitä, että hän saattaa haluta pois manchesterilaisseurasta. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer on aiemmin painottanut, että hänen uudelleenrakennuksen yksi tärkeimmistä perusteista on se, että pelaajat haluavat sitoutua seuraan ja hänen projektiinsa. Lingardin kauppaaminen kesällä ei olisikaan suuri yllätys.

ESPN FC:n mukaan Lingardin palveluksista on kiinnostunut ainakin italialaisseura AS Roma sekä espanjalaisseura Atletico Madrid.

Lingardin sopimus United kanssa päättyy kesällä 2021, mutta sopimukseen sisältyy optio yhdestä lisävuodesta. Englannin maajoukkueesta viime vuonna pudonnut Lingard tienaa manchesterilaisseurassa noin 100 000 puntaa viikossa.