Advertisement

Silva haluaa Ramirezin jäävän Evertoniin – ”Uskon häneen”

Evertoniin kesällä manageriksi siirtynyt Marco Silva haluaa joukkueen hyökkääjän Sandro Ramirezin jäävän seuraan. Ramirez on ollut huhujen mukaan lähtökuopissa vähäisen peliajan johdosta. Ramirez vietti viime kaudella loppukauden lainalla Sevillassa. Tällä kaudella 23-vuotias hyökkääjä pääsi ensimmäistä kertaa kentälle Carabao-cupin ottelussa Rotherhamia vastaan.

Ramirez antoi syötön Gylfi Sigurdsonin avausosumaan. Pelaaja on ollut huhuissa vahvimmin matkalla Real Sociedadiin. Silva kuitenkin kertoi ottelun jälkeen haluavansa pitää espanjalaisen joukkueessaan.

”Ei ole helppoa, kun joutuu muuttamaan kahdeksan pelaajaa. Meillä on kuitenkin joitain loukkaantumishuolia ja minun oli tehtävä ratkaisu”, Silva kertoi

”Riippumatta siitä, mitä Sandron kanssa on tapahtunut, minä uskon häneen. Hän näytti tänään olevansa fantastinen ammattilainen, enkä ole siitä yhtään yllättynyt.”

”Vaikka tietäisin jonkun soittavan seuraavan tunnin aikana ja se olisi jotain, mitä Sandro etsii, haluaisin hänen jäävän kanssani tänne. Hän on pelaaja johon uskon.”

”Toisinaan pelaajat haluavat pelata enemmän ja ei ole helppoa pitää heitä kaikkia. Ei ole helppoa päästä meidän aloituskokoonpanoon. Ei vain Sandrolla, mutta myös muilla. Sandro tietenkin haluaa pelata. Viime kausi ei ollut hänelle paras mahdollinen. Meidän pitää vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom