Advertisement

Simon Mignolet uskoo Liverpoolin kauden kääntyvän ManUn voitolla

Liverpoolin alkukausi on lähtenyt käyntiin ennakointia selkeästi heikommin. Joukkuetta on varjostanut heikko puolustaminen, maalivahtien rotaatio sekä kliinisyyden puuttuminen maalipaikoilta. Liverpoolissa ollaan kuitenkin varmoja, että kausi kääntyy vielä uuteen nousuun.

Tällä hetkellä Valioliiga-joukkueilla on käynnissä maaottelutauko ja tauon jälkeen Liverpool isännöi Jose Mourinhon Manchester Unitedia 14. lokakuuta Anfieldillä. Liverpoolin belgialainen maalivahti Simon Mignolet uskoo juuri tämän ottelun verivihollista vastaan olevan käänteentekevä ottelu joukkueelle.

”Maaottelutauon jälkeen pelaamme Manchester Unitedia vastaan. Se on iso ottelu ja voittamalla heidät, voimme kääntää kauden nousuun” Mignolet kertoo Liverpoolin internetsivuilla.

”Kaikki ovat tällä hetkellä toisenlaisessa ympäristössä ja kun tulemme takaisin Liverpooliin, meillä on vain yksi tavoite” belgialainen jatkaa.

Liverpoolin saksalainen käskyttäjä Jürgen Klopp uskoo vakaasti joukkueensa olevan edelleen mukana mestaruustaistelussa heikoista esityksistä huolimatta.

”Minun mielestäni näyttää siltä, ettemme ole kovinkaan kaukana todellisen haastajan roolista” Klopp kertoi pettymykseen päättyneen Newcastle-ottelun jälkeen.

Valmentajan kuten pelaajienkin pitää luonnollisesti uskoa joukkueeseensa, mutta joukkueen pelaamisessa pitää tapahtua todella iso muutos maaottelutauon jälkeen. Ehkäpä voitto, mikäli sellainen Unitedia vastaan tulee, on omiaan kääntämään kurssin nousuun. Vastaavasti tappio voi romuttaa loputkin itseluottamuksen rippeet joukkueen pelaajilta. Mourinhon tämän kauden United näyttää tällä hetkellä Liverpoolille mahdottomalta haasteelta, mutta näiden kahden verivihollisen väliset ottelut voivat aina päättyä miten tahansa. Tässä mielessä Liverpoolilla on hyvä mahdollisuus iskeä jalkansa takaisin mestaruustaistoon mukaan.