Advertisement

Solskjaer: Fernandesilla on samanlainen vaikutus Man Unitediin kuin Ronaldolla aikoinaan

Ole Gunnar Solskjaerin mukaan Bruno Fernandes on tuonut mukanaan Cristiano Ronaldon -tyyppistä olemusta Manchester United ryhmään.

18-vuotiaana organisaatioon tullut Ronaldo pelasi manchesterilaisseurassa kuuden kauden ajan, minkä aikana seura voitti kolme perättäistä Valioliigamestaruutta ja Mestareiden Liigan -voiton. Ronaldo pokkasi myös itselleen ensimmäisen Ballon d’Orin Manussa. Fernandes liittyi joukkueeseen myöskin Sporting Lissabonin riveistä ja on aloittanut seurassa vahvasti. Fernandesilla on yhteensä 34 maalia tai maaliin johtanutta syöttöä 35 otteluun.

Solskjaer on tietoinen Fernandesin laadukkuudesta pelaajana, mutta ennen kaikkea hän ylistää portugalilaisen johtajuutta ja joukkuepelaamista.

”Bruno omaa samanlaisen olemuksen ja vaikutuksen joukkuetovereihinsa (kuin Ronaldo).”

Sinun täytyy vain katsoa tuloksia, joita olemme saaneet hänen saapumisensa jälkeen. Hänellä on paljon energiaa, johtamistaitoa ja hän on tiimipelaaja – mikä on avainasia meidän kehittymisessämme. Joidenkin pelaajien täytyy välillä istua penkillä ja levätä.”

”En odottanut innolla kertovani Brunolle, että hänen piti levätä RB Leipzig -pelissä, mutta siinä ei ollut mitään ongelmaa. Sama Marcuksen (Rashford) kanssa. He tietävät, että kausi tulee olemaan haastava ja tällä tavalla kasvatamme joukkuetta ja sen kulttuuria – kaikki tehdään joukkuetta, eikä yksilöitä ajatellen.”

”Mielestäni Bruno on todistanut juuri sen useaan otteeseen. Että se on joukkue ennen minua.”

Man United matkaa nihkeän West Bromwich kotivoiton jälkeen huomenna sunnuntaina St. Mary’sille Southamptonin vieraaksi. Ottelu alkaa klo 16:00 Suomen aikaa.