Advertisement

Solskjaer puolusti kardinaalimunauksen tehnyttä De Geaa: ”Se oli hänen ensimmäinen virheensä”

Kuva: TT, Paul Currie

Manchester Unitedin pitkäaikaisen ykkösvahdin David de Gean kardinaalimunaus tuli sunnuntain valioliigaottelussa Watfordia vastaan kalliiksi.

Vuodesta 2011 asti Unitedia edustanut De Gea lipsautti heti toisen puoliajan alkuun Watford-hyökkääjä Ismaila Sarrin heppoisan laukauksen käsiensä välistä sisään ja Watford siirtyi ottelussa 1-0 -johtoon. Sarrin maali jäi myös 2-0 -lukemiin päättyneen ottelun voittomaaliksi.

Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjaer kertoi ottelun jälkeen siitä, kuinka he pyrkivät lähtemään pallon saadessaan nopeasti vastahyökkäyksiin. Norjalaisluotsi uskookin, että De Gean ajatukset ottelun avausmaaliin johtaneessa tilanteessa olivat jo suuntautuneet vastahyökkäyksen käynnistämiseen ja hän menetti tilanteessa keskittymisensä.

Solskjaer ei kuitenkaan De Gean päätä ottelun jälkeen silitellyt, vaan myönsi espanjalaisen tehneen ison virheen. Solskjaer kuitenkin sanoi, että hänen mielestään virhe oli espanjalaisvahdille vasta ensimmäinen.

”Minulle se oli hänen ensimmäinen virheensä. Viime viikolla oli vapaapotku, josta olemme jo lopettaneet keskustelun. Hän sai maaliin johtaneessa tilanteessa kyynärpään naamaan, se oli tuomarin virhe. David on itsevarma, harjoittelee hyvin eikä mikään häiritse häntä”, Solskjaer sanoi.

”Se oli virhe. Niitä tapahtuu jalkapallossa. Harjoittelemme joka päivä varmistaaksemme, ettei niitä tapahdu uudelleen. David on ollut erittäin hyvä viime aikoina. Tämä oli vain yksi niistä asioista, joita silloin tällöin tapahtuu.”

Tappion myötä United valahti Valioliigan sarjataulukossa sijalle kahdeksan. Unitedin piste-ero Mestarien liigaan oikeuttavaan neljänteen sijaan on nyt seitsemän pistettä.