Kuva: TT, Alberto Lingria
Daily Mailin lähteiden mukaan italialaismanageri Massimiliano Allegri on ”hyvin lähellä” sopimusta Manchester Unitedin kanssa.
Unitedin nykyinen manageri Ole Gunnar Solskjaer ei ole saanut joukkueesta parasta irti alkukauden aikana ja manchesterilaisseura on kahdeksan ottelukierroksen jälkeen Valioliigan sarjataulukossa vasta sijalla 12. On siis sanomattakin selvää, että norjalaisluotsi on potku-uhan alla.
Italialaislehti Tuttosportin mukaan Unitedin seurajohto olisi valmis toimenpiteisiin ja antamassa Solskjaerille kenkää. Tilalle nimitettäisiin Juventuksessa hyvää työtä tehnyt Allegri, joka on viime aikoina keskittynyt englannin kielen opiskeluun. Italialaisluotsi tulisi tienaamaan manchesterilaisseurassa 6,5 miljoonaa puntaa vuodessa.
Lehden mukaan Allegri haluaa tuoda mukanaan kaksi entistä pelaajaa Old Traffordille – Emre Canin sekä Mario Mandzukicin. Hänen valmennusryhmäänsä puolestaan tulisi kuulumaan entinen United-puolustaja Patrice Evra.
Manchester Unitedin valmennusruletin odotetaan ratkeavan suhteellisen nopealla aikataululla. Allegri on hoputtanut manchesterilaisseuraa tekemään pikaisen ratkaisun asian kanssa, koska hän haluaa mahdollisimman paljon aikaa elvyttää seuran jo vaarannetun kauden.