Advertisement

Solskjaer tähyää korvaajia keskikentälle siirtoikkunasta – Longstaff ja Can listan kärkipäässä

Kuva: TT, Lee Smith

Manchester United on ollut isosti tapetilla tammikuun siirtoikkunaa käsitellessä, kun Ole Gunnar Solskjaerin ryhmä tarvitsee kipeästi korvaajia keskikentälleen. Scott McTominayn sekä Paul Pogban loukkaantumisten vahvistuessa huhut yltyivät entisestään. Uusimmat kiinnostuksen kohteet ovat ESPN:n mukaan Newcastlen Sean Longstaff sekä Juventuksen Emre Can.

Manchester United yritti saada nuoren englantilaiskeskikentän jo edelliskesän siirtoikkunan aikana riveihinsä, mutta 50 miljoonan punnan hintapyyntö nuoresta englantilaisesta oli manchesterilaisseuralle liikaa. Kuitenkin joulukuun aikana tapahtuneet loukkaantumiset saattavat pakottaa Manun nostamaan kipurajaansa Longstaffin hankkimisen suhteen. Emre Can olisi myös potentiaalinen korvaaja keskikentälle, hänen halutessa pois Juventuksesta vähäisen peliajan ansiosta.


Solskjaer kommentoi mahdollisia hankintoja nostaen esille pitkäaikaisen tarpeen merkityksen:

”Emme voi hankkia pelaajaa isolla rahalla vain loppukauden ajaksi. Tarvitsemme pelaajia, joista on iloa meille pitkällä aikavälillä ja heidän tulee olla sopivia myös pukukopin kemian näkökulmasta.”

”Tällä hetkellä kemiat ovat kohdillaan ja tilanteen tulee säilyä samanlaisena, kun hankimme uuden pelaajan.”

Express.co -sivuston mukaan Manchester United olisi myös kiinnostuneita James Maddisonin ja Jack Grealishin palveluksista tulevaisuudessa. Leicesterissä palloilevan Maddisonin hintalapuksi on arvoitu 80 miljoonaa puntaa, Aston Villan Grealishin vastaavan ollessa 50 miljoonan punnan korvilla.