Advertisement

Southampton haastaa Liverpoolin vieraskentällä

Southampton haastaa Liverpoolin paineettomassa tilanteessa päivän Valioliigakierroksella. Liverpoolilla on loppukaudella pelissä paikka neljän joukossa, mutta Southamptonilla ei ole enää pelkoa sarjapaikan tai toivoa eurokentille oikeuttavien sarjasijoitusten suhteen. Liverpool ei voi olla varma paikastaan neljän joukossa, sillä takaa hengittävistä joukkueista Manchester United on pelannut ottelun ja Arsenal kaksi ottelua vähemmän.

Liverpoolin kausi on edennyt vaihtelevissa merkeissä. Alku oli lupaava, ja joukkue näytti nousevan Chelsean haastajaksi mestaruustaistossa. Talven alakulon myötä paikka neljän joukossa näytti epätodennäköiseltä, mutta kevään kohentunut tuloskunto on parantanut asemia. Liverpool on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä 69 pisteellä. Tasapisteissä on Manchester City, mutta toisaalta Manchester United on vain neljän pisteen päässä. Sijoitukset voivat heilahdella loppukauden tuloskunnosta riippuen vielä suuntaan tai toiseen.

Myös Southamptonin kausi on ollut aaltoliikettä. Alku oli vaikea, mutta Claude Puelin ryhmä sisäisti hiljalleen managerinsa vaatimukset, ja tuloskunto kääntyi nousuun. Southampton asemoi itsensä hiljalleen tasaiseen keskikastiin, mutta europaikoista joukkue ei noussut taistelemaan missään vaiheessa. Parhaillaan Southampton on 12. sijalla 41 pisteellä. Keskikasti sijojen 8-16 välillä on erittäin tasainen, ja Southamptonin lopullinen sija voi myös heilahdella paljon loppukauden tuloskunnon mukaan.

Päivän ottelussa Liverpoolille ongelmia tuottaa tärkeiden pelaajien poissaolot. Kauden tärkeimpiin pelaajiin lukeutuvat Sadio Mané ja Jordan Henderson ovat edelleen sivussa. Philippe Coutinhon pelikunto on epävarma, ja hänen puuttumisensa olisi hyökkäyspelille erittäin suuri takaisku.