Advertisement

Southamptonin Clasie lainalle Feyenoordiin

Southamptonia edustava keskikenttäpelaaja Jordy Clasie on siirtynyt Hollannin pääsarjan Feyenoordin riveihin ensi kauden mittaisella lainasopimuksella. Feyenoord tietää hyvin minkälaisen pelaajan Clasiessa saa, sillä hän aloitti uransa Feyenoordissa ja edusti seuraa koko uransa ennen siirtoa Southamptoniin kesällä 2015.

Clasie ei ole missään vaiheessa onnistunut lyömään läpi Valioliigassa. Hän herätti Hollannin liigassa huomiota pelinrakennustaidoillaan ja erinomaisella syöttövalikoimallaan. Valioliigan nopeammassa temmossa hän on kuitenkin ollut enemmän vaikeuksissa. Clasie on kahden kauden aikana edustanut Southamptonia yhteensä 48 ottelussa. Viime kauden hän vietti lainalla Belgian pääsarjassa Club Brüggen riveissä. Siellä hän onnistui voittamaan Belgian liigamestaruuden. Southamptonilla lienee kuitenkin vielä joitain toiveita Clasien suhteen, koska siirto on pelkkä laina.

Southamptonin manageri Mark Hughes on uudistanut pelaajaryhmäänsä rankalla kädellä tämän kesän aikana. Ovet ovat käyneet etenkin pois päin, sillä vain vaivoin putoamisen välttäneen joukkueen on jättänyt kesän aikana peräti 13 eri pelaajaa.

Näistä kuitenkin siirtokorvaus on irronnut ainoastaan serbialaistaituri Dusan Tadicista, joka siirtyi myös Hollantiin Ajaxin riveihin noin kymmenen miljoonan punnan summalla.

Sisään on toistaiseksi tullut neljä pelaajaa, keskuspuolustaja Jannik Vestergaard, hyökkääjä Mohamed Elyounoussi, keskikenttäpelaaja Stuart Armstrong sekä maalivahti Angus Gunn. Heidän yhteenlaskettu siirtosummansa on jopa yli 50 miljoonaa puntaa, mikä on Southamptonin mittapuulla varsin paljon. Hughes onkin todennut, että pelaajia täytyy myydä, mikäli uusia hankintoja halutaan yhä tehdä.