Advertisement

Stokessa edessä suuria muutoksia

Stoke City on toinen kahdesta seurasta, jotka ovat jo varmistaneet putoamisen Mestaruussarjaan ensi kaudeksi. Seura päättää näin peräti kymmenen kauden yhtämittaisen putkensa Englannin pääsarjassa. Joukkuetta vuodesta 2013 asti valmentanut Mark Hughes sai potkut tammikuussa, mutta uusi manageri Paul Lambert ei onnistunut kääntämään kurssia.

Meneillään olevaa kautta on Stoken kannalta kenties parhaiten kuvastaneet lukuiset epäonnistuneet hankinnat. Seuran ennätyshankinta, 13,3 miljoonan punnan Giannelli Imbula on pelannut tämän kauden lainalla Ranskassa Toulousen riveissä. 13 miljoonaa puntaa maksanut keskuspuolustaja Kevin Wimmer ja suurin odotuksin seuraan siirtynyt hyökkääjä Saido Berahino on pudotettu harjoittelemaan reservijoukkueen kanssa. Entiset Barcelona-pelaajat Bojan Krkic ja Ibrahim Afellay eivät tällä kaudella ole juuri vastuuta saaneet ja kesällä Paris Saint-Germainista lainattu Jesé Rodriguez on jo jättänyt seuran.

Monet edellä mainituista pelaajista ovat luovia taitopelaajia, jollaisia entisen managerin Tony Pulisin aikana Stokessa ei juuri nähty. Seuran omistajien mukaan edessä on paluu kohti tuota vanhaa identiteettiä.

”On oikein, että kannattajat kyseenalaistavat sen kuinka kauan meillä kesti vaihtaa manageria”, johtoportaaseen kuuluvat Peter ja John Coates totesivat BBC Sportin mukaan. ”Annamme aina ihmisille hieman enemmän aikaa todistaa kykynsä ja tämä tulee jatkumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että teemme aina oikean ratkaisun ja jälkikäteen katsottuna vaihto olisi ehkä pitänyt tehdä aiemmin. On aivan selvää, että seuraan tarvitaan suuria muutoksia. Meidän täytyy hankkia takaisin identiteettimme ja keskittyä tulevaan ja kesä käytetään tämän suorittamiseen.”

Yksi iso muutos pelaajarintamalla saattaa olla Jack Butlandin lähtö. Englannin maajoukkuemaalivahti voi hyvinkin haluta palata heti takaisin Valioliigaan, ja ainakin kauden päätteeksi nouseva Wolves on osoittanut kiinnostuksensa. Butland kritisoi aiemmin tällä viikolla vahvasti seuran siirtopolitiikkaa.

”Meillä on ollut hankintoja, jotka eivät ole enää edes osa joukkuetta eri syistä, oli se sitten kurinpidon tai huonojen otteiden vuoksi”, Butland kommentoi BBC Sportin mukaan. ”Liian moni viime vuosien hankinnoista on jäänyt täysin käyttämättä eikä sitä voi hyväksyä. Ennen kuin ketään uusia hankitaan ja muutoksia tehdään sitä täytyy miettä koska tämä on ollut suoraan sanoen farssi.”