Advertisement

The Sun kirjoittaa Alan Pardew’n potkujen olevan lähellä

West Bromwichin tilanne alkaa olla Valioliigassa jo erittäin tukala. Kautta on jäljellä enää 11 ottelua ja joukkue on jäänyt sarjataulukon viimeiseksi. Ero kuiville on jo peräti seitsemän pistettä. Nykyinen manageri Alan Pardew tuli seuraan marraskuun loppupuolella pois potkitun Tony Pulisin tilalle. Joukkueen vire ei ole potkujen jälkeen piristynyt. Itseasiassa vaikutus on ollut päinvastainen. Pardew’n tultua manageriksi joukkue on kerännyt 13 ottelussa vain kahdeksan pistettä. Pulis toimi joukkueen managerina kauden alusta 12 ottelun verran, joissa pisteitä kertyi kymmenen. Vaihto ei pisteiden valossa siis ainakaan kannattanut.

WBA on saanut ikävää julkisuutta neljän pelaajan toimesta, jotka olivat Barcelonan matkallaan varastaneet taksin pikaruokalan lähettyviltä ja ajaneet sen ilman taksin omaa kuljettajaa hotellilleen. Pelaajat ovat joutuneet tilanteesta poliisikuulusteluihin ja jatkotoimenpiteitä Espanjasta odotetaan. Tapaukseen osallistuneet pelaajat olivat Gareth Barry, Boaz Myhill, Jake Livermore sekä kapteenin nauhan tapauksen johdosta menettänyt Jonny Evans.

Pardew kertoi olevansa raivoissaan tapauksesta. Samalla kannalla on myös seuran omistaja. Omistaja on kohdistanut osan raivostaan myös Pardew’lle, jonka ”vahtivuorolla” tapaus on sattunut. The Sun kertoo Pardew’n työpaikan olevan vaarassa tämän tapauksen ja huonojen tulosten johdosta. Englantilaisella olisi The Sunin mukaan kaksi ottelua aikaa pelastaa työpaikkansa.

Pardew itse kertoi, että sarjapaikan pelastamiseksi vaaditaan todellista loppukauden kestävää momentumia.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom