Advertisement

Suomalaiset Mestaruussarjassa – Forssille vihdoin debyytti

Suomalaisten kausi Mestaruussarjassa oli tällä viikolla mielenkiintoinen. Viikon aikana pelattiin periaatteessa kaksi kierrosta, sillä lähes kaikki joukkueet pelasivat otteluita myös viikolla. Teemu Pukin edustama Norwich pelasi kaksi ottelua ja suomalaiselle tuli molemmissa otteluissa täydet minuutit. Keskiviikkona Norwich voitti Prestonin 2-0 ja Pukki teki tuossa ottelussa joukkueensa voittomaalin. Lauantaina vastassa oli kotikentällä Leeds, joka haki täyden pistepotin 0-3 voitollaan.

Niki Mäenpää pelasi Pukin tavoin kahdesti täydet 90 minuuttia Bristolin maalin suulla. Tämän lisäksi Mäenpää piti maalinsa puhtaana molemmissa otteluissa. Tiistaina QPR kaatui Lontoossa 0-3 ja lauantaina Bristol halki vieraspisteet Swanseasta 0-1. Kahdessa ottelussa Mäenpää torjui kaikkiaan seitsemän laukausta, joten hieman suomalainen joutui tekemään töitäkin voittojen eteen.

Suomalaisittain erittäin hyviä uutisia kantautui myös Blackburnista, jossa Brentfordin Marcus Forss teki debyyttinsä Mestaruussarjassa ykkösjoukkueen riveissä. Forss on pelannut yhden ottelun ykkösjoukkueessa Carabao-Cupissa ja nyt tilille tuli 64 minuuttia Mestaruussarjassa. Maaleja suomalainen ei tällä kertaa päässyt tekemään, vaan Brentford kärsi tiukan 1-0 tappion.

Nottingham pelasi viikolla kertaalleen, mutta Thomas Lam ei tälläkään kerralla ollut joukkueen kokoonpanossa mukana. Anssi Jaakkola on vasta palaamassa harjoituksiin loukkaantumisen jäljiltä, eikä myöskään ollut Readingin kummassakaan ottelussa tällä viikolla.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom