Advertisement

Suomalaisnuorukainen AIK:n avauksessa – ”Se meni hyvin alusta asti”

Suomen Pikkuhuuhkajien hyökkääjä Saku Ylätupa teki sunnuntaina debyytinsä Allsvenskanissa, kun AIK kohtasi sarja-avauksessa kotikentällään Östersundsin. Ottelu päättyi 0-0 tasapeliin ja tammikuussa A-maajoukkueessakin debytoinut nuorukainen pelasi AIK:n avauskokoonpanossa 71 minuuttia. Ylätupa siirtyi AIK:n hollantilaisen suurseuran Ajaxin organisaatiosta viime tammikuussa.

”Se meni hyvin alusta asti. Oli hyvä tunne pelata loistavan kotiyleisön edessä. Tunnelma oli mahtava, joka auttaa aina antamaan hieman enemmän kentällä. Uskon sen näkyneen myös kentällä tänään”, Ylätupa kommentoi AIK Playlle.

”Meidän pitää viimeistellä saamistamme maalipaikoista. Minusta pelasimme täydellisesti, kunnes tarvitsimme maalin. Olimme hieman epäonnekkaita ja viimeistelymme oli huolimatonta.”

AIK:n seuraava ottelu on ensi maanantaina, jolloin se kohtaa vierasottelussa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen Norrköpingin. Norrköpingin riveissä pelaa Huuhkajien Simon Skrabb, joka on kuitenkin toistaiseksi loukkaantuneena.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom