Advertisement

Suomalaisväriä ensi kauden Mestarien liigassa! Jere Urosen edustama Genk voitti Belgian mestaruuden

Suomen jalkapallomaajoukkueen laitapuolustaja Jere Uronen juhlii Belgian mestaruutta.

24-vuotiaan Urosen edustama Genk varmisti mestaruutensa torstai-iltana pelaamalla 1-1 -tasapelin Anderlechtia vastaan. Piste-ero kakkosena olevaan Club Bruggeen kasvoi neljään pisteeseen, kun enää päätöskierros on pelaamatta.

Mestaruuden myötä Genk lunasti paikan suoraan Mestarien liigan lohkovaiheeseen, joten ensi kaudella chämppärissä nähdään pitkästä aikaa myös suomalaisväriä, mikäli Uronen ei siirry kesän aikana isompiin ympyröihin.

Uronen solmi joulukuussa vuoteen 2022 saakka kestävän jatkosopimuksen Genkin kanssa, eikä ainakaan suomalaispuolustajan silloisten kommenttien perusteella siirto muualle ole käynyt edes mielessä.

”Olen hyvin uskollinen ihminen ja Genkille paljosta velkaa. He poimivat minut pienestä ruotsalaisseurasta. Olen ottanut täällä isoja askelia ja minua on aina kohdeltu hyvin. Siksi haluan antaa jotain takaisin seuralle”, Uronen kommentoi joulukuussa solmittuaan jatkosopimuksen belgialaisseuran kanssa.

Vasempana laitapuolustajana tunnettu Uronen on pelannut Genkissä jo neljän kauden ajan. Tällä kaudella TPS-kasvatti on saanut rutkasti vastuuta ja pelannut kaikki kilpailut mukaanlukien 43 ottelua.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!