Advertisement

Suomalaisveskarille nollapeli FA Cupissa

Tiistai oli suomalaisittain loistavasti mennyt jalkapallopäivä. Timo Stavitskin sai ensimmäiset minuutit Ranskan Ligue 1:ssa ja vieläpä joukkueensa avauskokoonpanossa. Tämän lisäksi suomalaismaalivahti Anssi Jaakkola pelasi Readingin maalinsuulla täyden ysikymppisen pitäen maalinsa puhtaana FA Cupissa Stavenagea vastaan.

Reading voitti Stevenagen puhtaasti 3-0 ja Jaakkolan lisäksi ottelun suuri hahmo oli islantilainen Jón Daði Böðvarsson, joka teki ottelussa hattutempun. Ottelussa Jaakkola otti useita tärkeitä torjuntoja ja etenkin torjunnat Matt Goddenin sekä Jack Kingin yrityksistä olivat joukkueelle tärkeitä. Pian näiden jälkeen islantilainen iski ottelun ensimmäisen osumansa.

Jaakkola pelasi nollapelin myös joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Stevenagen vieraskentällä. Kaiken kaikkiaan Jaakkolalla on alla kuluvalla kaudella kuusi ottelua, joista puolessa hän on ollut ohittamaton.

Jaakkolalla on haastava työ peliajan suhteen, sillä ykkösmaalivahdin paikkaa seurassa on pitänyt kesällä hankittu ex-arsenal maalivahti Vito Mannone, joka tuli seuraan Sunderlandista 2,3 miljoonalla eurolla.

Readingin managerina toimiva Jaap Stam oli erittäin tyytyväinen pelaajiensa esityksiin.

”Oli hyvä saada ottelusta voitto ja edetä seuraavalle kierrokselle FA Cupissa. Pelaajat saavat tästä myös lisää itseluottamusta”, Stam kertoi ottelun jälkeen.

”On tärkeää, että tänään pelaamaan päässeet pelaajat antoivat minulle samalla hieman päänvaivaa valintojen kanssa jatkossa.”