Advertisement

Suomen futsalmaajoukkue pelaa tänään pääsystä MM-kisoihin – Yle näyttää ottelun suorana lähetyksenä

Suomen futsalmaajoukkue pelaa tänä iltana Vantaan Energia Areenalla historiallisesta kisapaikasta ensi syksynä Liettuassa pelattaviin MM-kisoihin.

Suomi on kotikentällään pakkovoiton edessä, sillä se hävisi MM-jatkokarsintojen avausosan Serbialle maalein 1-0. MM-paikka irtoaa kahden ottelun yhteismaaleilla, joten vierasmaali voi näytellä isoa rooli jatkoonpääsemisen kannalta.

Suomen futsalmaajoukkueen kirkkain tähti sekä kapteenin nauhaa käsivarressaan kantava Panu Autio kertoi Ylelle ottelun alla, että joukkueen sisällä on levollinen olotila ja Serbiaa lähdetään haastamaan luottavaisin mielin.

– Ainakin minä koen, että silloin kun on tehnyt pohjan oikein hyvin ja valmistautunut mahdollisimman hyvin, niin vallitsee sellainen rauha ja itseluottamus kuin nyt. Tämä joukkue on valmis tähän koitokseen, Autio kertoi.

– Me olemme leirityksen aikana käyneet tarkasti läpi Serbiaa ja heidän pelaamistaan sekä myös sitä, mitä meidän omassa pelissä pitää parantaa. Pelifilosofia ja ajatus pelaamisesta ovat muodostuneet tosi yhtenäisiksi kaikkien näiden vuosien varrella. On hyvä, että perussetti on niin vahva.

– Peli-identiteettimme on sellainen, että puolustamme hyvin, olemme aggressiivisia prässipelaamisessa ja teemme vastustajan pelaamisen mahdollisimman inhottavaksi, eli otamme tilan ja ajan pois, kun pallo on heillä. Riistojen kautta pääsemme vastaiskuihin.

– Hyökkäyspelaamisessa meidän tulee olla röyhkeämpiä, luovempia ja ovelampia ja mitä ikinä muuta. Tarvittavat mestat on vain luotava ja kairattava sitä kautta tarvittava tulos.

Ottelu on ennakkoon hyvin tasainen ja Suomen MM-kisapaikka on täysin mahdollinen. NordicBetin tarjoamissa vedonlyöntikertoimissa Suomi on hiuksen hieno altavastaaja saaden voitosta 2.40 kertoimen, kun taas Serbian vastaava on 2.20. Tasapelistä on tarjolla 4.20 kerroin. Vetoa ottelusta pääset lyömään TÄSTÄ KLIKKAAMALLA. Huom! Kertoimet ovat uutisen julkaisuhetkeltä ja ne voivat muuttua.

Yle TV2 -kanava näyttää ottelun suorana lähetyksenä kello 18.00 alkaen.