Advertisement

Surkuhupaisaa toimintaa – Valioliigan VAR-sekoilu sai jatkoa heti vuoden ensimmäisessä ottelussa

Kuva: TT, Richard Long

Uusi vuosi, uudet kujeet. No eipä ainakaan Valioliigassa.

Vuoden 2020 ensimmäisen ottelukierroksen ensimmäisessä ottelussa nähtiin heti aivan naurettavaa VAR-sekoilua, kun minuutteja kestäneen tarkastuksen jälkeen Aston Villan johto-osuma Burnleya vastaan hylättiin.

Villa-hyökkääjä Wesleyn kantapää oli ollut – ainakin VAR:in mukaan – millimetrin verran paitsiossa noin kymmenen sekuntia ennen maalia, jonka vuoksi Jack Grealishin puskumaali hylättiin.

Tilannetta tarkastettiin jälleen vain yhdestä kuvakulmasta, ja viivoja piirrettiin sen perusteella. Jopa tv-kuvissa näytti siltä, että Wesleyn ”känsä” kantapäässä ei olisi ollut piirretyn viivan väärällä puolella, mutta osuma hylättiin silti.

VAR-tarkastuksen aikana yleisöltä kuultiin jo niin tutuiksi tulleita huutoja, kun stadionilla raikusivat: ”FUCK VAR -laulut”.

Yleisö, pelaajat ja jopa managerit ovat jo täysin turhautuneita Valioliigan jatkuvaan VAR-sekoiluun, silti muutosta ei näytä tapahtuvan. Herätys!