Advertisement

Suurseurojen kiinnostus Richarlisonia kohtaan ei yllätä Marco Silvaa

Watfordin manageri Marco Silva sanoo, että muiden Valioliigaseurojen kiinnostus laitahyökkääjä Richarlisonia kohtaan on normaalia vakuuttavan alkukauden jälkeen. Brasilialaispelaaja on ollut yksi Watfordin kantavia voimia kuluvalla kaudella Valioliigassa. Richarlison on viimeistellyt 11 ottelussa neljä maalia ja antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä.

Evening Standardin mukaan suurseuroista muun muassa Tottenham on kiinnostunut nuoren 20-vuotiaan taiturin palveluksista.

”Minua ei yllätä, jos muut seurat ovat kiinnostuneita hänestä. Se ei todellakaan ole yllättävää. Richarlisonilla on ollut fantastinen vaikutus joukkueeseemme Valioliigassa. On normaali tilanne, että kaikki alkavat kiinnostua hänestä, mutta tärkeintä on, että hän jatkaa vakuuttamista”, Silva kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

Richarlison saapui viime kesänä brasilialaisseura Fluminensesta reilulla 14,5 miljoonan euron siirtosummalla. Pelaaja on edustanut ammattilaisurallaan myös brasilialaisseura América Mineiroa.

”Hän on hyvin laadukas pelaaja, joten on normaalia, että kaikki kiinnittävät häneen huomiota. Hän on erilainen tyyppi, normaali brasilialaispelaaja. Hänellä on juuri oikeat taidot, joita halusimme joukkueeseemme”, Silva sanoo.

”Puhumme erinomaisesta lupauksesta ja todella hyvästä pelaajasta. Olen varma, että Richarlison voi tulevaisuudessa saavuttaa paljon.”

Silva kommentoi myös Richarlisonin mahdollisuuksia murtautua Brasilian maajoukkueen kokoonpanoon. Brasilia pelasi viime viikolla Englantia vastaan 0-0-tasapelin Wembleyllä.

Richarlison pelasi kaudella 2016-2017 yhteensä 10 peliä Brasilian alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, joissa hän viimeisteli kolme maalia.

”Richarlison on mennyt läpi kaikki nuorisotasot maajoukkueessaan ja esiintynyt hyvin. Brasilialla on erinomainen maajoukkue ja fantastisia pelaajia. Maajoukkueeseen murtautuminen on Richarlisonille tavoite ja olen varma, että hän työskentelee kovasti saavuttaakseen sen”, Silva kertoo.

”Analysoimme häntä joidenkin viikkojen ajan kesäkuussa, kun hän pelasi Brasiliassa. Teimme päätöksen kertoa seuran johtokunnalle, että teemme kaikkemme, että saamme hänet joukkueeseemme.”

Watfordin alkukausi on sujunut kelvollisesti. Joukkue on ennen sunnuntai-illan kotiottelua West Hamia vastaan yhdeksäntenä Valioliigassa ja kerännyt 15 pistettä. Alkukausi sujui lentokiidossa, mutta kolme edellistä peliä ovat päättyneet tappioihin. Kehuja saaneen päävalmentaja Silvan ympärillä on pyörinyt huhuja manageria etsivän Evertonin kiinnostuksesta. Silva on itse kommentoinut olevansa sataprosenttisen sitoutunut työhönsä Watfordissa.

West Ham -ottelun alla Silva muistuttaa, että joukkueen on muutettava juoksukilometrinsä tehoiksi, jotta paluu voittojen tielle on mahdollista.

”Aina joukkue, joka juoksee enemmän, ei voita pelejä. Meidän tarvitsee juosta hyvin. Olen varma, että juoksimme enemmän Evertonia vastaan, mutta emme voittaneet. Olen varma, että juoksimme enemmän Stokea vastaan, mutta emme voittaneet. Jalkapallo ei ole vain kilpailu siitä, kumpi juoksee enemmän”, Silva toteaa.