Advertisement

Swansea haastaa Manchester Unitedin

Kautensa maalittomalla tasapelillä Southamptonin vieraana aloittanut Swansea haastaa toisella sarjakierroksella kotikentällään Manchester Unitedin. ManU aloitti kautensa murskaavasti, kun West Ham hävisi Old Traffordilla 4-0-lukemin. Vastustaja pelasi heikosti, mutta se ei vähentänyt manchesterilaisten esityksen erinomaisuutta. Viime kaudella ManU kompasteli tasapeleihin juuri tämän kaltaisissa otteluissa. Nyt kesän suurin hankinta Romelu Lukaku näyttäisi tuoneen kärkeen kaivattua tehokkuutta. West Hamia vastaan belgialaishyökkääjä aloitti vakuuttavasti viimeistelemällä kaksi maalia.

Myös Swansea aloitti kautensa kelvollisesti. Maaliton tasapeli Southamptonin vieraana ei ollut huono tulos putoamiskamppailuun povatulta joukkueelta. Kauden alla puhuttanut Gylfi Sigurdssonin tapaus tuli päätökseensä, kun islantilaistähti myytiin noin 50 miljoonalla eurolla Evertonin riveihin. Vaikka islantilaiskeskikenttäpelaaja oli hyökkääjä Fernando Llorenten ohella suurin yksittäinen tähti, pelaajakauppa ei välttämättä heikennä dramaattisesti Swansean iskukykyä. Seura on luottanut vuosikausia pelin politiikkaan, jossa kokonaisuus on suurempi kuin yksikään yksilö. Kun tilanne penkin päässä on rauhoittunut Paul Clementin myötä, Swansea voi olla yllättävän sitkeä vastus jälleen tällä kaudella.

ManUlta ovat loukkaantumisen takia sivussa ottelusta tärkeä toppari Marcos Rojo ja nuori hyökkääjä James Wilson. Puolustuspään Luke Shaw’n ja Ashley Youngin pelaaminen on epävarmaa. Swansealta puuttuvat keskikentän Ki Sung-Yeung ja Nathan Dyer sekä ykköshyökkääjä Llorente.