Advertisement

Swansea hamuaa pois putoajan paikalta

Putoamisviivan alapuolelle jälleen valunut Swansea taistelee kynsin ja hampain säilymisestään, kun Valioliigakausi kääntyy kohti loppurutistustaan. Kun Swansealla on vielä viisi ottelua jäljellä, eroa edessä majailevaan Hulliin on kaksi pistettä. Swansea pelaa päivän kierroksella tärkeistä pisteistä, kun vieraaksi saapuu keskikastiin itsensä jo sementoinut Stoke.

Swansean viime pelien kuntokäyrä ei lupaa hyvää tulevia otteluja ajatellen. Viidestä edellisestä ottelusta ei ole kertynyt yhtäkään voittoa, ja neljä peliä on päättynyt tappioon. Joukkueen helmasynti on ollut erittäin heikko puolustuspelaaminen. Swansea on päästänyt eniten maaleja koko Valioliigassa. Esimerkiksi Swansean alapuolella majaileva Middlesbrough on päästänyt lähes 30 osumaa vähemmän.

Vierasjoukkue Stoke pääsee kamppailuun vakaammista lähtökohdista, vaikka heidänkään tuloskunto ei ole hurmannut viime kierroksilla. Edellispelissä tuli kuitenkin 3-1-voitto Hullista, mikä päätti joukkueen viiden ottelun voitottoman putken.

Swansean pelaajatilanne on suhteellisen vakaa, mutta ykköshyökkääjä Fernando Llorenten pelaaminen olisi elintärkeää. Espanjalaishyökkääjä on iskenyt joukkueelleen kauden aikana 11 maalia Valioliigassa. Varmasti Swansealta ovat sivussa keskikenttäpelaajat Jack Cork ja Wayne Routledge, laituri Nathan Dyer sekä laitapuolustaja Angel Rangel.

Stoke pääsee peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan. Poissa ovat ainoastaan espanjalaiskeskikenttäpelaaja Ibrahim Afellay ja irlantilainen Stephen Ireland. Joe Allenin, Glen Whelanin ja Jonathan Waltersin pelikunnon yllä on kysymysmerkkejä.