Advertisement

Swansean tähtipelaajan sopimus varmistunut – Sigurdsson Goodison Parkille

Gylfi Sigurdssonin puhuttu siirto Evertoniin on varmistunut.

Everton ja Swansea City on päässyt sopimukseen entisen Swansean tähtipelaajan siirrosta. Sigurdsson siirtyy Evertonin paitaan 45 miljoonan punnan siirtosummalla. Hinta tekee siirrosta Swansea Cityn seurahistorian suurimman kaupan.

Viimekaudella yhdeksän maalia iskenyt, sekä 13 syöttöpistettä haalinut Sigurdsson on 40 miljoonan punnan siirrollaan myös Evertonin historian kallein hankinta. Swansean kahden viimeisen kauden parhaan pelaajan palkinnon pokanneen 27-vuotiaan oletetaan tuovan kovia lisätehoja Romelu Lukakun verran heikentyneelle Evertonin hyökkäysvoimalle.

Islantilainen on tietojen mukaan matkustanut Merseysidelle tiistai-iltana käydäkseen vielä Evertonin lääkärintarkastuksessa, ennen sopimuksen lukkoon lyömistä tämän päivän aikana. Sigurdssonin siirtoa Merseysiden sinipaitoihin on huhuttu jo vuoden päivät, ja on nyt tietojen mukaan lääkärintarkastusta vailla viiden vuoden sopimusta ja 100 000 punnan viikkopalkkaa.

Sigurdsson joutui jättämään väliin niin kautta edeltävän USA-kiertueen kuin myös Swansean kauden avausottelun Southamptonia vastaan, odottaessaan seurojen välistä sopimusta. Islantilainen on oletettavasti Evertonin käytössä jo torstaina, joukkueen kohdatessa Hajduk Splitin Eurooppa-liigan karsintaottelussa. Valioliigassa Evertonin matka jatkuu ensi viikon maanantaina Manchester Cityn vieraana.