Advertisement

Taloudellisen reilun pelin sääntöihin muutos koronavaikutusten takia

UEFA on päättänyt tehdä muutoksen taloudellisen reilun pelin (Financial Fair Play, FFP) sääntöön. Sääntö luotiin vuonna 2011 ja sen ideana on suojella seuroja siltä, että ne käyttäisivät enemmän rahaa kuin mitä tienaavat. Seurauksena säännön rikkomisesta voi seurata sakkoja, siirtokieltoja ja diskaamisia Euro-sarjoista, kuten on nähty Manchester Cityn tapauksessa.

Normaalisti säännön toteutumista seurataan kalenterivuoden mukaan. Väliaikaisen muutoksen myötä sykli muuttuu kuitenkin kahteen vuoteen, eli vuodet 2020-21 lasketaan ”köntässä”. Syynä on se, miten koronapandemia on vaikuttanut seurojen talouteen – ennen kaikkea vaikeuttanut asioita.

Tiedotteen mukaan tarkoitus on ”antaa seuroille lisäaikaa ennakoimattomien tulomenetysten huomioon ottamiseen”. Käytännössä seurat saavat joustoa talouteen ja rahankäyttöön, ja samalla on toki pyrkimys suitsia järjestelmästä mahdollisia väärinkäytöksiä.

Aiemmin tänään päätettiin tulevan siirtoikkunan tarkemmasta aikataulusta. Sen tiedotettiin päättyvän 5. lokakuuta. Uusi päätös on antaa seuroille mahdollisuuden käyttää enemmän rahaa pelaajahankintoihin sen niin halutessa. Eri seuroihin asia vaikuttaa eri tavoin, sillä joillain ei kenties ollut muutenkaan aikeita käyttää juuri rahaa, kun taas toiset haluavat jälleenrakentaa joukkuetta, ja saavat näin etua sääntömuutoksesta.