Advertisement

Tanskan mestaruuden FC Midjyllandissa voittanut suomalainen HJK:hon

FC Midtjylland pääsi juhlimaan viime kaudella Tanskan mestaruutta ja tuolloin joukkueen riveissä pelasi kolme suomalaista. Tim Sparv, Markus Halsti sekä Kaan Kairinen. Nyt kolmikosta jälkimmäinen on siirtynyt kauden mittaisella lainasopimuksella Suomen mestaruuden voittaneen HJK:n keskikentälle. Kairinen siirtyy uuden seuransa harjoitusrinkiin tammikuussa, kun kansainvälinen siirtoikkuna seuraavan kerran aukeaa.

19-vuotias nuorukainen on lähtöisin Turun nappulaliigasta. Kairinen oli vasta 15-vuotias, kun hän debytoi Veikkausliigassa FC Interin riveissä. Kairinen on edustanut FC Midtjyllandia vuodesta 2016 lähtien. Viime kaudella hän pelasi kahdessa ottelussa Mestaruuden voittaneessa joukkueessa. Kesällä Kairinen siirtyi lainalle Veikkausliigassa pelaavaan FC Interiin, jossa hän pelasi kaikkiaan kuudessa ottelussa ennen kauden päätöstä.

”Kaan Kairinen on erittäin potentiaalinen nuori pelaaja. Kaan on hyvä pallon kanssa ja tuo lisäarvoa hyökkäyspelaamiseemme monipuolisilla syötöillään. Kaksikkona hän on pelannut Sebastian Dahlströmin kanssa Suomen U21-maajoukkueessa jo parin vuoden ajan. Kaan on erittäin kehityskelpoinen pelaaja, jonka parhaat ajat ovat vielä tulossa”, kommentoi HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo seuran internetsivuilla.

Myös Kairinen itse vaikuttaa tyytyväiseltä tulevasta siirrostaan.

”Tosi hyvällä fiiliksellä tulen Suomen parhaaseen joukkueeseen. Odotan innolla tulevaa kautta ja varsinkin europelejä”, Kairinen kertoi HJK:n sivuilla.

”Uskon, että tuon HJK:n keskikentälle pallollista varmuutta. Dalen kanssa olen pelannut yhdessä jo maajoukkueessa, ja kemiat ainakin natsaavat tosi hyvin yhteen. Toivottavasti pääsen esittelemään taitojani täyden fanikatsomon edessä niin koti- kuin vieraspeleissäkin.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom