Advertisement

Tappio oli Kanelle raskas – ”Olemme todella pettyneitä”

Englannin niukka tappio Kroatialle oli joukkueelle kova isku. Joukkue luotti vahvasti omaan tekemiseen ja oli hyvissä asemissa matkalla finaaliin. Kroatia otti jatko-ottelun jälkeen kuitenkin 2-1 voiton ja englantilaisten kohtaloksi jäi pelaaminen pronssiottelussa.

”Olemme todella pettyneitä”, maajoukkueen kapteeni Harry Kane kertoi ITV:lle ottelun jälkeen.

”Tämä sattuu. Se sattuu todella paljon. Luonnollisesti se tulee myös sattumaan hetken aikaa. Voimme kuitenkin pitää päämme pystyssä. Tämä on ollut fantastinen matka. Pääsimme pidemmälle kuin kukaan muu uskoi meidän pääsevän.”

”Uskoimme olevamme riittävän hyviä. Uskoimme meidän pystyvän saavuttamaan finaalipaikan. Kaaduimme loppumetreillä. Se sattuu. En tiedä mitä muuta voin sanoa.”

Kane on tehnyt kisoissa toistaiseksi kuusi maalia. Hänellä on edessä vielä yksi ottelu, kun joukkue kohtaa Belgian pronssiottelussa tulevana lauantaina Pietarissa. Kane on kuudella tekemällään maalilla matkalla kisojen parhaaksi maalintekijäksi. Belgian Romelu Lukaku on hänen lähin uhkaajansa neljällä maalillaan.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom