Advertisement

Tässäkö korvaaja Leroy Sanelle? Pep Guardiola iski silmänsä jamaikalaispelaajaan

Manchester Cityn laitahyökkääjä Leroy Sanen uskotaan siirtyvän kesällä saksalaisjätti Bayern Munchenin riveihin.

24-vuotiaan Sanen sopimusta manchesterilaisseuran kanssa on jäljellä enää vuosi, eikä saksalaispelaaja aio allekirjoittaa uutta sopimusta. Kesän siirtoikkuna onkin Cityn viimeinen tilaisuus saada siirtokorvaus tuulennopeasta laitahyökkääjästä.

TalkSPORT kertoo, että City-leirissä valmistaudutaan jo Sanen lähtöön, ja seura etsii korvaajaa saksalaispelaajalle. Sellainen on ilmeisesti jo löytynyt, sillä lähteen mukaan City-manageri Pep Guardiola on iskenyt silmänsä Bayer Leverkusenin monipuoliseen jamaikalaispelaaja Leon Baileyyn.

22-vuotias Bailey on Sanen tavoin vasenjalkainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä vasempana että oikeana laitahyökkääjänä. Jamaikan maajoukkueen kirkkain tähti on edustanut Leverkusenia vuodesta 2017 lähtien, ja tehnyt vuosi vuodelta kovaa nousua kohti maailman eliittipelaajien kerhoa.

Bailey on pelannut Leverkusenissa reilun kolmen kauden aikana yhteensä 107 ottelua, joissa hän on tehnyt 24 maalia. Tällä kaudella jamaikalaispelaaja on tehnyt seitsemän maalia 24 pelaamassaan ottelussaan.

Transfermarktin mukaan Baileyn siirtomarkkina-arvo on 29,5 miljoonaa euroa, mutta Leverkusen on asettanut jamaikalaispelaajalle tiettävästi noin 45 miljoonan euron hintalapun.

https://www.youtube.com/watch?v=odM5XmH3jCM