Advertisement

Thibaut Courtois: Mahdollinen mestaruus maukkaampi kuin Mourinhon alaisuudessa

Chelsea on maanantai-illan voittonsa myötä kolmen pisteen päässä Valioliigamestaruudesta. Maailman parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Thibaut Courtois on myöntänyt, että kuluvan kauden mestaruus tuntuisi paremmalta kuin mestaruus vuonna 2015.

”Tiedän että emme ole vielä mestareita, mutta olemme todella lähellä, ja se tulee olemaan erityisen tyydyttävää huonon viime kauden jälkeen.”

Kauden 2014/2015 päätteeksi Courtois nosti pyttyä José Mourinhon alaisuudessa, mutta joukkueen mestaruutta seurannut kausi on verrattavissa hallitsevan mestarin, Leicester Cityn kuluvaan kauteen. Chelsea joutui seuraavalla kaudella erottamaan Mourinhon ainoastaan seitsemän kuukautta mestaruuden jälkeen, ja joutui lopulta tyytymään Valioliigan 10. sijaan.

Tällä kaudella Antonio Conte onnistui hankalasta alusta huolimatta rakentamaan joukkueen, joka suurimman osan kaudesta on ollut täysin pysäyttämätön. Contella on mahdollisuus kruunata upea kausi mestaruudella perjantaina pelattavassa West Bromwich ottelussa.

Courtoisilta kysyttiin, mikä mestaruuksista on hänelle tärkein, ja tuleeko mahdollinen uusin mestaruus tuntumaan sitäkin paremmalta.

”On vaikea sanoa koska ensimmäisenä vuonna kun voitimme, tulin espanjasta jossa juuri voitimme liigan, joten totta kai se oli mukavaa”, Courtois vastasi talkSPORT:lle.

”Mutta tämä kausi saattaa tuntua vieläkin paremmalta, sillä viime kausi oli todella huono.”

”He tulevat antamaan meille kovan vastuksen, ja meidän on oltava keskittyneitä – niin kuin olimme Evertonia ja Middlesbroughia vastaan.”

”Saimme osaksemme todella paljon kritiikkiä, uusi valmentaja palkattiin kauden alkuun, voitimme mutta myös hävisimme, ja saimme taas paljon kritiikkiä. Mutta sitten nousimme joukkueena, ja pelasimme todella hyvin. Siitä näkökulmasta se tulee tuntumaan todella hyvältä, kun toivon mukaan pääsemme nostamaan mestaruuspokaalia.”

”Tiedän että emme ole vielä mestareita, mutta olemme todella lähellä, ja se tulee olemaan erityisen tyydyttävää huonon viime kauden jälkeen.”

Didier Drogba, John Terry ja Thibaut Courtois juhlimassa mestaruutta kaudella 2014/2015. Kuva: Alloverpress.fi

Chelsea kohtaavat perjantaina West Bromwichin, jonka vire on romahtanut täysin viimeisen reilun kuukauden aikana. Pelkästään Chelsealla on panosta kyseisessä ottelussa, mutta Courtois ei silti laske sen varaan, etteikö West Bromwich tulisi kotikentällensä pelaamaan ainoastaan voitto mielessä.

”Jokaisella vastustajalla joka matkaa sinne [West Bromin vieraaksi], on edessään vaikea ottelu, he ovat sarjataulukossa kahdeksantena ja ovat nauttineet hyvästä kaudesta.”

”He tulevat antamaan meille kovan vastuksen, ja meidän on oltava keskittyneitä – niin kuin olimme Evertonia ja Middlesbroughia vastaan.”