Thierry Henry kehuu vuolaasti maanmiestään Anthony Martialia. Hän uskoo Manchester Unitedia edustavasta Martialista kasvavan maailmanluokan pelaaja, ja väittää 21-vuotiaan olevan tällä hetkellä jopa parempi pelaaja mitä hän itse oli samanikäisenä. Thierry Henryn kehut ovat kovat, sillä mies oli 21-vuotiaana voittanut jo Maailmanmestaruuden, ja on yksi menestyneimpiä ranskalaisia jalkapalloilijoita.
Martialiin kohdistuneet kehut ovat kuitenkin ansaittuja, sillä mies on ollut alkukaudesta täysin pitelemätön. Ranskalaishyökkääjä on alkukauden yhdeksässä pelissään tehnyt viisi maalia, ja jakanut kuusi maaliinjohtanutta syöttöä. Huomioitavaa myös on, että Martial on ollut näissä peleissä avauskokoonpanossa vain neljästi.
Martialia alettiin verrata ranskalaislegendaan jo vuonna 2015, kun hän siirtyi Monacon riveistä kaikkien aikojen kalleimpana teini-ikäisenä pelaajana Manchester Unitediin. Nuorukaisen nopeus, ja etenkin taituruus pallon kanssa ovatkin muistuttaneet hyvin paljon entistä Arsenal-pelaajaa.
Nykyisin Belgian apuvalmentajana toimiva Henry, joka teki huimat 175 maalia kahdeksan Arsenalissa vietetyn vuotensa aikana, sanoo Martialin osoittaneen nousunsa aivan uudelle tasolle pelaajana.
– Hän on tällä hetkellä parempi pelaaja, kuin mitä minä olin tuossa iässä. Hänestä on tulossa maailmanluokan pelaaja, Henry ylistää.
Martialin huikea alkukausi oli kuitenkin mitä ilmeisemmin jäänyt huomaamatta Ranskan päävalmentajalta Didier Deschampsilta, sillä nuorukaista ei valittu Ranskan viimeisiin EM-karsintaotteluihin Bulgariaa ja Valko-Venäjää vastaan.