Advertisement

Thierry Henryllä haastavat ajat edessä AS Monacon uutena managerina

Entinen Arsenalin tähtipelaaja Thierry Henry on AS Monacon uusi manageri. Pesti on ranskalaisen ensimmäinen managerina. Henry toimi Belgian apulaismanagerina Roberto Martinezin alaisuudessa, mutta pesti päättyi MM-prossiin päättyneiden kisojen jälkeen viime kesänä. Henryä oli kesällä huhuttu vahvasti myös Mestaruussarjassa pelaavan Aston Villan manageriksi, mutta vielä tuolloin seura piti Steven Brucen seuran managerina. Bruce sai lopulta potkut aiemmin tässä kuussa.

Henry palaa takaisin juurilleen, sillä hän lähti maailmalle juuri AS Monacosta. AS Monaco on tällä hetkellä hyvin vaikeassa tilanteessa. Ranskan Ligue 1 seura on tällä hetkellä vasta sijalla 18. Pisteitä sillä on kuusi ja se on neljä pistettä putoamisviivan alapuolella. Joukkue on yhdeksästä pelaamistaan ottelusta saanut vain yhden voiton.

Seura on mukana myös Mestarien liigassa lohkossa A. Lohkossa on mukana myös Dortmund, Atletico Madrid sekä Club Brügge. Monaco on hävinnyt kauden molemmat Mestarien liigan ottelunsa ja se on oman lohkonsa viimeisellä sijalla.

Henryn ensimmäinen tehtävä on saada suhteellisen nimivahva ryhmä pelaamaan joukkueena ja samalla nostaa joukkueen itseluottamusta. Kaudesta on muussa tapauksessa tulossa suuri pannukakku. Henry on persoona, joka pystyy varmasti rauhoittamaan joukkueen tilannetta. Managerikyvyt ovat kuitenkin vielä suuri kysymysmerkki ja ne joutuvatkin välittömästi kovalle koetukselle. Onnistuessaan ranskalaisen seuraava sankaritarina on valmis.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom