Advertisement

TOP-5: Valioliiga-historian pisimmät ottelut

Bournemouth ja Tottenham pelasivat eilen vastakkain tavanomaisen, jos ei suorastaan tylsän ottelun, joka päättyi 0-0. Erikoisen siitä teki matsin pituus: lisäaikaa annettiin 12 minuuttia, ja kaikkiaan sitä pelattiin vielä 49 sekuntia tähän päälle. Syynä oli Bournemouthin Adam Smithin loukkaantuminen pariinkin otteeseen.

Tällä ottelun pituudella mentiin hieman yllättäenkin kaikkien aikojen pisimpien Valioliiga-otteluiden tilastossa peräti sijalle kaksi, ja ennätyssijakin jäi lähelle. Ajaksi on siis huomioitu 12 minuuttia ja 49 sekuntia, vaikka toki mukana olisi todellisuudessa vielä ensimmäisen jakson lisäaika. Sitä ei kuitenkaan ole laskettu näihin lukuihin.

Toki kukaan ei lähde pisimmän ottelun ennätystä jahtaamaan, sillä yleensä venyminen johtuu niinkin surullisesta asiasta kuin vakavamman sorttisesta loukkaantumisesta. Tilastot ovat kuitenkin tilastoja, ja ne kiinnostavat aina.

5. Stoke – Tottenham 2-1, lokakuu 2008: 101 minuuttia
4. Everton – Watford 3-2, marraskuu 2017: 102 minuuttia ja neljä sekuntia
3. Arsenal – Liverpool 1-1, huhtikuu 2011: 102 minuuttia ja 30 sekuntia
2. Bournemouth – Tottenham 0-0, heinäkuu 2020: 102 minuuttia ja 49 sekuntia
1. Arsenal – West Ham 5-1, tammikuu 2013: 102 minuuttia ja 58 sekuntia

Pitkästä lisäajasta on monesti otettu ilo irti, tai ainakin saatu aikaan draamaa ja rytinää. Muun muassa mainitussa Arsenalin ja Liverpoolin kohtaamisessahan pelin molemmat maalit nähtiin lisäajalla – ja molemmat pilkuilta.

Kaikista pisimmän ottelun titteli on kuitenkin vielä hyvin hyvin kaukana, sillä Cardiffissa pelattiin 169 tuntia eli viikko ja yksi tunti heinäkuussa 2019, uutisoi BBC. Kyseessä oli hyväntekeväisyysottelu Kicking Off Against Cancer -järjestön puolesta. Niin luotettava media kuin BBC onkin, tämä ennätys kuulostaa jo melko uskomattomalta jokaiselle, joka on joskus valvonut vaikkapa viidesosan tästä ajasta – ilman että pelaa edes jalkapalloa sinä aikana. Toki pelaajat saivat myös levätä viisi minuuttia pelattua tuntia kohden. Linkin takaa videolta voit katsoa paloja siitä, millainen oli tuolloin ”pelin taso”!