Advertisement

Tottenham ja Everton käyvät kovaa kamppailua tanskalaispelaajasta

Tottenham ja Everton käyvät kovaa kamppailua Southamptonin keskikenttäpelaaja Pierre-Emile Hojbjergistä.

24-vuotiaalla tanskalaispelaajalla on enää vuosi sopimusta jäljellä ja hän on kieltäytynyt Southamptonin jatkosopimustarjouksesta. Soton on tyytynyt kohtaloonsa ja aikoo myydä Hojbjergin ensi viikolla avautuvan siirtoikkunan aikana.

Tällä hetkellä Everton on lähimpänä keskikenttäpelaajan hankintaa, sillä Southampton on hyväksynyt merseysidelaisseuran tekemän 25 miljoonan punnan tarjouksen. Tottenhamin tekemä tarjous on Evertonia jonkin verran pienempi, mutta Spurs-leirissä uskotaan, että seura pystyy vielä naaraamaan tanskalaispelaajan riveihinsä tarjoustaan korottamalla.

Hojbjerg on aiemmin itse sanonut, että siirtyisi mieluusti Pohjois-Lontooseen, jolla lienee merkittävä vaikutus siirtoon.

Hojbjerg tullaan näkemään viimeistä kertaa Soton-paidassa sunnuntaina, kun joukkue kohtaa päätöskierroksella Sheffield Unitedin.