Tottenham ja Wolves ovat aloittaneet siirtoneuvottelut laitapuolustaja Matt Dohertyn siirrosta Pohjois-Lontooseen.
28-vuotias, parhaiten oikeana laitapuolustajana viihtyvä Doherty pelasi viime kaudella hyvän ja tehokkaan kauden Wolvesin takalinjoilla. Irlantilainen kirjautti 50 pelaamassaan ottelussaan tililleen seitsemän maalia ja viisi maalisyöttöä.
Doherty on luotettava puolustaja, joka on parantanut peliään hyökkäyspäähän roimasti viime vuosien aikana ja noussut omalla pelipaikallaan yhdeksi Valioliigan parhaimmista. Ei siis ole ihme, että Spurs-luotsi Jose Mourinho haluaa irlantilaispuolustajan takalinjoilleen.
Spurs myi jo tänä kesänä oikealta kaistaltaan Kyle Walker-Petersin, ja myös Serge Aurier on tiettävästi kaupan, joten Dohertyn hankinta tulisi enemmän kuin tarpeen.
Wolves on jo varautunut Dohertyn lähtöön, sillä seura yrittää kuumeisesti hankkia Arsenalin Ainsley Maitland-Nilesia. Arsenal hylkäsi aiemmin tällä viikolla Wolvesin tekemän 15 miljoonan punnan tarjouksen, mutta Wolvesin uskotaan suostuvan maksamaan Arsenalin pyytämä 20 miljoonaa puntaa.