Advertisement

Tottenham kaatoi kotonaan Fulhamin

Tottenham otti rutiinivoiton Fulhamia vastaan ottelussa, joka näytti hetkittäin joukkueelle hyvin vaikealta. Ensimmäisen puoliajan alussa kotijoukkue oli selvästi niskan päällä. Se sai luotua hyviä maalintekopaikkoja Fulhamin virheiden ansiosta. Se ei kuitenkaan näyttänyt onnistuvan maalinteossa millään. Mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä paremmin vierailijat pääsivät peliin mukaan.

Ensimmäisen maalin teki kuitenkin Tottenham ja aivan puoliajan loppupuolella. Lucas Mouran tarkka laukaus takatolpan kautta 43. minuutilla antoi Tottenhamille hyvät asetelmat taukoa ajatellen.

Toisella puoliajalla Fulham tuli peliin mukaan väkevästi. Se onnistui tasoittamaan ottelun 52. minuutilla Alexandar Mitrovicin maalilla. Maali oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. Mitrovic oli muutama sekunti aiemmin liukunut pallosta ohi, ennen kuin Ryan Sessegnon pelasi pallon Mitrovicille. Mitrovic oli pallon tullessa vielä selällään, mutta kääntyi salamannopeasti polvilleen ja puski pallon ohi Hugo Llorisin. 

Tottenhamin peli oli hetkellisesti aivan sekaisin tasoitusosuman jälkeen, mutta pikkuhiljaa kotijoukkue ryhdistäytyi. 74. minuutin kohdalla Kieran Trippier laukoi vapaapotkusta Tottenhamin 2-1 johtoon ja kolme minuuttia myöhemmin Harry Kane teki uransa ensimmäisen maalin elokuussa. Tottenham voitti ottelun lopulta 3-1.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom