Advertisement

Tottenham pelaa ensimmäistä kertaa uudella stadionillaan – Pilaako Crystal Palace pohjoislontoolaisten juhlat?

Tottenham pelaa uudella kotistadionillaan ensimmäistä kertaa tänä iltana, kun joukkue isännöi valioliigakamppailussa Crystal Palacea.

Spurs on ollut viime aikoina todella huonossa vireessä, sillä pohjoislontoolaiset ovat pelanneet jo viisi valioliigaottelua putkeen ilman voittoa. Edellinen voitto irtosi kotiottelussa Leicesteriä vastaan 10. helmikuuta, eli lähes kaksi kuukautta sitten!

Surkean vireensä vuoksi Mauricio Pochettinon miehistö on pudonnut sarjassa jo neljänneksi, eikä jo varmalta näyttänyt Mestarien liigan paikka olekkaan enää niin varma.

Viime viikonloppuna Tottenham pelasi hyvän ottelun Liverpoolia vastaan, mutta joutui lopulta nöyrtymään 2-1 -tappioon, vaikka jopa voittoon tarjottiin avaimia. Tuossa ottelussa oli kuitenkin paljon hyviä elementtejä, jotka lupaavat hyvää Spursin loppukautta silmällä pitäen.

Illan vierasjoukkue, sarjataulukon 13 sijalla oleva Crystal Palace pelaa loppukauden aikana enää maineesta ja kunniasta. TOP-10 sijoitukseen ero on tällä hetkellä seitsemän pistettä, putoamisviivaan on matkaa kahdeksan pistettä.

Roy Hodgsonin joukkue on pelannut vuodenvaihteen jälkeen hyvää jalkapalloa, vaikka tulokset eivät ole olleet parhaat mahdolliset viime viikkoina. Viikonloppuna joukkue palasi kuitenkin voittokantaan, kun Huddersfield kaatui kotikentällä lukemin 2-0.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kahdesti. Marraskuussa pelatussa valioliigaottelusta Tottenham nappasi 1-0 -vierasvoiton, mutta tammikuisessa FA Cupin kohtaamisessa Palace oli kotiyleisönsä edessä vahvempi numeroin 2-0.

Spursilta sivussa ottelusta ovat keskikenttäpelaajat Eric Dier ja Harry Winks. Laitapuolustaja Serge Aurierin pelaaminen on vielä epävarmaa.

Palace joutuu tulemaan ottelussa toimeen ilman luottotoppari Mamadou Sakhoa, joka kärsii polvivammasta.