Advertisement

Tottenham valmis peliliikkeisiin espanjalaismaalivahdin suhteen – hintapyyntö 40 miljoonaa euroa

Espanjalaisen Estadio Deportivo -lehden mukaan Tottenham haluaa tuoda espanjalaismaalivahti Pau Lopezin seuraan Hugo Llorisin kirittäjäksi. Lopez edustaa tällä hetkellä AS Romaa ja hänen nykyisen seuransa on kerrottu suostuvan myymään pelaajansa 40 miljoonan euron hintaan.

Tottenham ei kuitenkaan ole ainoa Valioliigajoukkue, joka on kiinnostunut espanjalaisen palveluksista, vaan Lontoon paikallisvastustajat Chelsea ja West Ham ovat ilmaisseet halunsa hankkia pelaajan kesän siirtoikkunan aikana. Chelsea etsii korvaajaa heikosti esiintyneelle Kepa Arrizabalagalle ja West Hamin pyrkimyksenä olisi turvata maalivahtiosaston tulevaisuus, kun tämän hetkisen ykkösvahdin Lukasz Fabianskin ura alkaa olla pikkuhiljaa ehtoon puolella.

Pau Lopez on esiintynyt tolppien välissä tällä kaudella Serie A:ssa yhteensä 25:ssä ottelussa. Tottenham on pelaajalle tuttu organisaatio ennestään, kun Lopez oli lainalla seurassa 2016-17 kauden aikana. Lopez ei kuitenkaan lainajakson aikana murtautunut edustusjoukkueen kokoonpanoon kertaakaan.