Advertisement

Townsendin kaukolaukaus Valioliigan vuoden komein maali

Crystal Palacen Andros Townsendin upea joulukuussa Manchester Cityä vastaan lauottu maali on valittu Valioliigan vuoden parhaaksi maaliksi. Valinta suoritettiin yhdessä asiantuntijaraadin sekä kannattajien äänestyksen perusteella.

27-vuotias Townsend laukoi Manchester Cityn purkupallon kaukaa suoraan ilmasta vastustamattomasti ohi Edersonin maalin ylänurkkaan. Osumasta vielä makeamman teki se, että Crystal Palace onnistui yllättäen nappaamaan tulevalta sekä puolustavalta mestarilta pisteet maalein 3-2.

”Saimme vapaapotkun ja pallo putosi minulle suoraan ilmasta”, Townsend muisteli maaliaan Valioliigan verkkosivuilla. ”Ajattelin, että se tulee täydellisesti, aion potkaista sitä. En edes tajunnut, kuinka hieno maali se oli. Kaikki sanoivat että se oli uskomaton, paras maali mitä he ovat nähneet. Ajattelin, että se on vain volley boksin ulkopuolelta. Mutta sitten näin sen uusintana ja tajusin, että ehkä se olikin erityinen.”

Valioliigan vuoden maali valittiin nyt kolmatta kertaa. Viime kaudella palkinnon voitti Southamptonin Sofiane Boufal ja sitä edellisellä Liverpoolin Emre Can.

Palkinnossa ehdolla olivat kaikki kuluneen kauden kuukauden maalien voittajat, sekä Manchester Cityn Vincent Kompanyn kaukolaukausmaali toukokuussa Leicester Cityä vastaan.

Townsendin upeaa maalia voi ihailla alla olevasta videosta:

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!