Kuva: TT, Dave Thompson
Manchester Unitedin hyökkääjälupaus Mason Greenwood on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi joukkueensa tärkeimmistä pelaajista.
Viime viikolla Greenwood oli avainasemassa Unitedin kotiotteluissa AZ Alkmaaria ja Evertonia vastaan. Greenwood teki AZ:ia vastaan kaksi maalia, ja johdatti joukkueensa Eurooppa-liigan lohkovoittoon 4-0 -voitolla. Everton-ottelun Greenwood aloitti penkiltä, mutta vaihdosta kentälle päästyään nuorukainen viimeisteli joukkueensa ainoan maalin 1-1 -tasapeliin päättyneessä ottelussa.
18-vuotias Greenwood päätyi Manchester Unitediin jo nuorena poikana – melkoisen onnekkaasti. Manchesterilaisseuran kykyjenetsijät olivat seuraamassa toista pelaajaa, kun he kiinnittivät huomionsa kentän laidalla palloa potkineeseen, tuolloin 5-vuotiaaseen Masoniin.
”Kykyjenetsijät kiinnittivät häneen huomiota, vaikka hän ei edes pelannut; he seurasivat toista pelaajaa sinä päivänä”, Unitedin entinen Akatemia-valmentaja Mark Senior kertoi Goalille.
”Mason halusi liittyä Bradfordin paikalliseen Idle Juniors -nimiseen joukkueeseen, mutta hän ei ollut tarpeeksi vanha, joten hän potki palloa kentän ulkopuolella odottaen kuudetta syntymäpäiväänsä.
”Heti kun hän täytti kuusi, varmistimme, että meillä oli joku tarkkailemassa hänen ensimmäistä peliään.
”Joukkue jossa hän pelasi, ei ollut koskaan voittanut peliä, enkä ole varma, olivatko he koskaan tehneet edes maalia.
”Sitten Mason tuli ja teki debyytissään 16 maalia ja he voittivat 16-1. Se noteerattiin myös paikallisessa sanomalehdessä. Hän oli vain kuusivuotias ja hänestä kirjoitettiin sanomalehteen!”
Greenwood on pelannut Manchester Unitedin edustusjoukkueessa tällä kaudella 19 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia.