Advertisement

UCL: Aneeminen Liverpool hävisi Anfieldilla – Manchester City jyräsi jatkoon

Mestarien liigan alkulohkojen neljäs ottelukierros pelattiin päätökseen keskiviikko-iltana. Valioliigaseuroista pelivuorossa olivat Liverpool ja Manchester City, joista ensin mainittu kärsi yllätystappion ja toinen jyräsi tiensä jatkopeleihin.

Liverpoolilla oli mahdollisuus varmistaa voitolla jatkopaikka, kun joukkue sai Anfieldille vieraakseen italialaisseura Atalantan. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Italiassa päättyi Liverpoolin 5-0 -vierasvoittoon, joten Redsit lähtivät kotiotteluunsa selkeänä suosikkina.

Atalanta oli kuitenkin lukenut läksynsä hyvin, ja oli läpi ottelun selkeästi niskan päällä. Etenkin avausjaksolla Liverpool jäi täysin telineisiin Atalantan hallitessa peliä.

Ottelun avausmaalia saatiin odotella kuitenkin aina toiselle puoliajalle asti. Tunnin pelin jälkeen Josip Ilicic teki ensimmäisen maalinsa sitten maaliskuun, ja vei joukkueensa johtoon.

Jurgen Klopp reagoi tappioasemaan välittömästi ja teki peräti neljä pelaajavaihtoa kerralla. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä vain kolme minuuttia myöhemmin Robin Gosens siirsi vierailijat kahden maalin karkumatkalle.

Liverpoolin kiri jäi todella vaisuksi, eikä joukkue saanut luotua takaiskumaalien jälkeen ainuttakaan maalipaikkaa. Liverpoolin aneemisuutta kuvastaa myös se, ettei joukkue onnistunut koko ottelussa laukomaan kertaakaan kohti maalia. Atalanta hakikin yllättävän helpolla kolme pistettä Anfieldilta, joka on viime vuosien aikana ollut vierasjoukkueille painajaismainen paikka.

Tappiosta huolimatta Liverpool pysyi lohkonsa kärjessä, mutta Atalanta ja Ajax hengittävät niskaan kahden pisteen päässä.

Manchester City varmisti jatkopaikkansa

Manchester City hoiti leiviskänsä Liverpoolia paremmin ja haki 1-0 -vierasvoiton Kreikasta Olympiakosia vastaan. Ottelun ainoasta maalista vastasi Phil Foden, jolle maali oli tämän kauden ensimmäinen Mestarien liigassa.

Vierasvoittonsa myötä City kasvatti voittoputkensa eurokentillä neljän ottelun mittaiseksi. Samalla joukkue varmisti jatkopaikkansa kevään pudotuspeleihin.

Mestarien liigan tulokset keskiviikolta:

  • Mönchengladbach – Shakhtar Donetsk 4-0
  • Olympiakos – Manchester City 0-1
  • Ajax – Midtjylland 3-1
  • Atletico Madrid – Lokomotiv Moskova 0-0
  • Bayern München – RB Salzburg 3-1
  • Inter – Real Madrid 0-2
  • Liverpool – Atalanta 0-2
  • Marseille – FC Porto 0-2