Advertisement

UEFA tutkii Mariboria katsomo-ongelmista Rangersia vastaan pelatussa Eurooppa-liigan karsinnassa

UEFA on kertonut tutkivansa Mariborin seuraa Glasgow Rangersia vastaan pelatun Eurooppa-liigan ottelun yhteydessä ilmenneistä katsomo-ongelmista. Kotijoukkueen kannattajien kerrottiin käyttäneen ilotulitteita Ljudski stadionilla ottelun aikana. Maribor saanee tapahtuneesta UEFA:n toimesta sanktioita. Lisäksi kotijoukkueen kannattajien kerrotaan heittäneen kentälle erinäisiä tavaroita.

Ottelun belgialainen erotuomari Jonathan Lardot joutui keskeyttämään ottelun hetkeksi toisella puoliajalla kerätäkseen pois  kentälle viskottuja tavaroita. Tavarat lensivät hyvin lähelle Rangersin maalivahtia Allan McGregoria. 

Myös stadionin ulkopuolella oli erinäisiä välikohtauksia ja väkivaltaisuuksia. Viisi skotlantilaista pidätettiin ja viisi muuta saivat sakot järjestyshäiriöistä. Skotlantilaisseuraa ei tulla pitämään tilanteessa vastuullisena, sillä heillä ei kerrota olevan valtuuksia toimia vierasotteluissa.

Väkivaltaisuudet ovat jälleen olleet lievässä kasvussa etenkin kansainvälisissä otteluissa. Tämä oli jo toinen kerta, kun Rangersin otteluista raportoidaan väkivaltaisuuksista. Edellisellä kierroksella Rangersin ja kroatialaisen Osijekin välisessä ottelussa puukotettiin kahta ihmistä.

Viime kaudella Liverpoolin ja AS Roman ottelussa pahoinpideltiin Liverpoolin kannattaja teho-osastolle. Viime kaudella myös Liverpoolin ja Manchester Cityn välisessä Mestarien liigan ottelussa koettiin poikkeuksellisen paljon väkivaltaisuuksia. Tuolloin muun muassa Liverpoolin kannattajat hyökkäsivät Manchester Cityn bussin kimppuun.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom